Mainos
Mainos

David Lagercrantz: Minä Zlatan Ibrahimovic

Arvio: Päivi Lipponen

(WSOY) Suomentaja Miika Nousiainen

”On okei olla erilainen kuin muut. Uskokaa yhä itseenne, se toimi minullakin kaikesta huolimatta.”

Jalkapallosankari Zlatan kertoo oman tarinansa Rosengårdin kielellä. Kirja on varmasti antoisa jalkapallonystäville ja jopa opettavainen tähteydestä haaveileville. Ei ainakaan joudu huiputetuksi myyntineuvotteluissa Zlatanin tavoin.

Miltä tuntuu, kun ylittää itsensä, ratkaisumaali uppoaa verkkoon ja stadion räjähtää huutamaan nimeäsi? Entä miltä tuntuu tuulettaa kentän halki paita märkänä ja jäädä kasan alimmaiseksi?

Sekin käy ilmi, että lahjakkuus ja menestys ovat armottoman treenaamisen tulosta. Kropan lisäksi myös pääkopan pitää kestää.

Tartuin kirjaan kuitenkin toisesta syystä. Kun Zlatanilta kysyttiin mitä hänestä olisi tullut, jos hän ei olisi urheilija. Zlatan arveli, että todennäköisesti hän olisi rikollinen. Halusin kuulla Zlatanin näkemyksen, miten kehnomaineisen lähiön palloa potkivasta kakarasta ja polkupyöriä pöllivästä pojasta kuoriutuu urheilusankari.

Tarinan keskus on maahanmuuttajalähiö Malmön tuntumassa. Jugoslavian sotaa paenneet vanhemmat kotiutuivat Rosengårdiin. Ruotsissa syntynyt Zlatan oli parikymppinen, kun hän näki ensimmäisen ruotsalaisen elokuvan. Ruotsalaisia urheilusankareita hän ei tuntenut yhtään, mutta Muhammad Ali oli hänen idolinsa.

Avioeron jälkeen yh-äiti raatoi siivoojan hommissa elättääkseen edes jotenkin isoa perhettään, muuhun hänen voimansa eivät riittäneet. Äiti itki jatkuvasti. Isällä oli työvuoronsa, juominen ja Jugoslavian sodan sureneminen. Kotona ”kukaan ei kysynyt että mitenkäs pikku Zlatanin päivä on sujunut. Kukaan aikuinen ei tarjonnut apua läksyissä, eikä kysellyt perään jos oli joitakin ongelmia. Oli pakko selvitä ominpäin. Turha sinne oli mennä inisemään, jos joku oli kiusannut.”

Koulu merkitsi lähinnä lämmintä ateriaa. Opiskelu ei sujunut. ”En pystynyt istumaan aloillani sekuntiakaan ja ravasin ympäriinsä.” Zlatan oli myös hankala. Soitti suuta ja tappeli.

Entäpä oivalluksen hetki? ”En tajunnut, että rosengårdilaisuus paistaa minusta kilometrin päähän. Se leima oli lyöty otsaani. Ihan kuin erityisopettaja olisi kulkenut edelleen perässäni.”

Arvostus, vaurastuminen ja ruotsalainen puoliso, perhe mahdollistavat sosiaalisen nousun. Enää ei tarvinnut aidan takana katsella yläluokan elämää. Sen kun lähetti juristin ostamaan talon. Jos lentokone myöhästyi, saattoi pyytää kaverin yksityiskonetta kuskaamaan perhettä.

”En tosin enää tuntenut oloani epävarmaksi sen kaltaisten ihmisten kanssa, päinvastoin. Mutta muistin kivun. Kivun siitä kun on sen maailman ulkopuolella. Ja siitä ettei elämään saa samoja eväitä. Sellaisia tunteita on vaikeata kätkeä, halusin kuitenkin revanssia.”

Kirja on hellyttävän aito. Zlatanin valtti oli olla oma itsensä, ylpeä rosengårdilaisuudesta. Lisäksi hän oli mahdottoman ahkera ja sitoutunut työhönsä, jalkapalloon.

Kuinka paljon meillä onkaan näitä zlataneja? Ihmisiä, joiden erilaisuutta ei kyetä näkemään, vaikka kovasti hyvää yritetään tehdä.

Kirjoittaja on kansanedustaja (SDP) ja Helsingin kaupunginvaltuutettu

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme