Mainos

Diabetesriskiä lisäävä yllättävä geenivirhe löytynyt

Tutkijat ovat löytäneet jälleen uuden diabetekseen vaikuttavan geenivirheen. Ihmisen vuorokausirytmiä säätelevällä melatoniinihormonilla on yhteys aikuistyypin diabeteksen puhkeamiseen. Geenivirheen aiheuttama runsas melatoniinituotanto vähentää insuliinin tuotantoa haimassa.

Yllättävä kansainvälinen tutkimustulos on herättänyt suurta huomiota maailmalla. Suomesta tutkimuksessa olivat mukana Helsingin ja Kuopion yliopistot.

Jo pitkään on tiedetty, että kakkostyypin diabetes on perinnöllinen sairaus. Ainakin parikymmentä eri geeniä vaikuttaa diabetesriskiin.

Uusin sairastumisriskiä lisäävä geenivirhe yllätti tutkijat. Aivan uusi tieto oli, että haimassakin on melatoniinireseptoreita, joiden välityksellä melatoniinihormoni pääsee vaikuttamaan haiman insuliininvalmistukseen. Melatoniinin tuotannossa on terveellä ihmisellä vuorokausivaihtelua, mutta diabetesriskissä olevalla tämä rytmi on sekaisin ja melatoniinia syntyyy päivälläkin paljon.

Korkea melatoniintaso saa aikaan haimassa insuliinierityksen vähenemisen.

Nykytekonologialla voidaan tutkia koko ihmisen perimää, joten lisää diabetekseen vaikuttavia yllättäviäkin geenivirheitä saattaa löytyä. Jo nyt voidaan sanoa, että diabetesta tuskin tulee henkilölle jolla ei ole perinnöllistä alttiutta tähän tautiin.

(MTV3)

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot