Mainos
Mainos

Dopingtutkija Seppälän rattijuopumus syyttäjälle

Suomen johtavan dopingasiantuntijan, dosentti Timo Seppälän rattijuopumustapauksen esitutkinta on valmistunut ja juttu siirtyi syyttäjälle tänään.

Kansanterveyslaitoksen laboratorionjohtajaa ja Suomen antidopingtoimikunnan ADT:n lääketieteellistä johtajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta sekä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. -Verikokeissa Seppälän veren alkoholipitoisuudeksi täsmentyi 2,17 promillea, rikoskomisario Vesa Löppönen Helsingin Itäkeskuksen poliisista kertoo.

Alun perin Seppälä puhalsi 1,8 promillea, kun hän kärähti Helsingin Marjaniemessä 25. huhtikuuta. Iltakuudelta maistissa ajanut Seppälä törmäsi autollaan sähkökaappiin ja poistui paikalta. Törmäys vei sähköt useista taloista. Samana iltana poliisi löysi Seppälän auton Marjaniemen venesatamasta ja nouti hänet kotoaan kiinni otettavaksi.

Kuulusteluissa ja myöhemmin julkisuuteen toimittamassaan tiedotteessa Seppälä myönsi teot. ADT:n hallitus antoi Seppälälle viime tiistaina vakavan moitteen. Vaihtoehtona olisi ollut erottaminen. ADT:n hallitus ei kuitenkaan katsonut tapauksen vaikuttavan Seppälän asiantuntemukseen, vaikka hänen uskottavuutensa puhtaan urheilun puolestapuhujana on voinut heiketä. Seppälän rattijuopumus käsiteltäneen Helsingin käräjäoikeudessa lähiaikoina.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme