Mainos
Mainos

Douwe Draaisma: Muistikirja

Arvio: Pertti Nyberg

(Atena 2011)

Ihmisen muisti tai tarkemmin sanottu muistissamme oleva elämämme historia on oikeastaan kaikki mitä me ihmiset olemme. Jos emme muistaisi aivojemme sopukoihin säilöttyä tietoa menneisyydestämme, olisimmeko oikeastaan edes olemassa? Tietoisuus ei riitä tekemään meistä persoonia, vaan tietoisuus yhdistettynä muistiin tekee meistä sellaisia kuin olemme. Tai ehkä tietoisuus on vain toinen sana muistille.

Hollantilaisen professorin Douwe Draaisman Muistikirja on yksi parhaimpia tietokirjoja, joita olen viime aikoina lukenut. Kirjassa käsitellään monia muistiin liittyviä asioita, joista meillä kaikilla on arkipäivän kokemuksia. Kirja yrittää vastata sellaisiin tuttuihin kysymyksiin kuin miksi aika tuntuu menevän vanhana nopeammin kuin nuorena tai mihin perustuvat ne hieman pelottavatkin deja vu -ilmiöksi sanotut kokemukset, että olemme eläneet saman hetken joskus aiemmin.

Kirjassa käsitellään myös "näin elämän kulkevan kuin filminauhana edessäni" -ilmiötä.

Tutkimuksin on selvitetty, että osa kuolemanvaarassa olevia ihmisiä on todellakin nähnyt eräänlaisen filminauhan elämänsä tapahtumista. Tosin sanana filminauha on vain kömpelö yritys kuvata tätä erikoista ilmiötä, jossa aika ikään kuin pysähtyy ja lukemattomat hetket näkyvät melkeinpä samanaikaisesti ihmisen mielessä.

Ilmiötä on selitetty niin, että muisti yrittää nostaa mieleen menneitä tapahtumia ja ikään kuin vakuuttaa ihmisen siitä, että ongelmatilanteista on selvitty kuiville aiemminkin. Toinen selitys on, että muisti tuo ihmisen eteen tunteen ajattomasta maailmasta, jossa kuolemaa ei ole - ilmiö olisi siis eräänlaista mielen rauhoitusta kuoleman pian kohtaavalle ihmiselle.

Entä mitä pitää ajatella deja vu -kokemuksista, siis tunteesta, että eletty hetki on eletty joskus aiemminkin? Ilmiötä on yritetty selittää milloin sielunvaelluksella, milloin skitsofrenialla eikä tämäkään kirja anna selkeää vastausta tähän erikoiseen tuntemukseen. Deja vu saattaa kirjan mukaan olla hetkellinen kokemus, jossa ihminen näkee saman hetken ikään kuin kahdesta eri suunnasta - kuin katselisi auton tausta- ja sivupeilejä samanaikaisesti. Tuolloin kaksi kuvaa sekoittuu ja aivot mieltävät toisen kuvan aiemmin nähdyksi. Ihminen mieltää deja vu -kokemuksen yleensä muistoksi menneisyydestä, mutta loogisesti ihmisen pitäisi tietää myös, mitä seuraavaksi tapahtuu. Tähän hän ei kuitenkaan pysty.

Ehkäpä huvittavin muistikirjan sanoma meille on, että muistamme aika sattumanvaraisesti. Ensimmäisistä vuosista emme muista mitään ja tämänkin jälkeen saatamme muistaa sellaisia asioita, jotka ovat muiden meille kertomia. Ja kun jotain muistamme, parhaiten muistoihimme jäävät erilaiset nöyryytykset ja nolot hetket - siis sellaiset hetket elämässämme, jotka haluaisimme pikimmiten unohtaa. Muistikirjan mukaan nolot hetket ovat kaukana siitä kuvasta, jonka olemme itsestämme luoneet. Tämän takia ne jäävät yllätyksellisinä hyvin muistiin. Nämä muistikuvat pitävät huolen siitä, ettei oma minäkuvamme loittone liikaa todellisuudesta.

Kun ajattelen omaa elämääni, mitä lopulta muistankaan… paljon noloja hetkiä. Ehkä ne noloudet kannattaa tosiaankin ajatella jonakin minäkuvan korjausliikkeinä. Ja kun niin ajattelen, on tämä kirja antanut minulle ja muistilleni uusia ajatuksia, uusia tulkintatapoja, ja se on hyvän tietokirjan merkki - tästä kirjasta jäi hyvä muistijälki.

Kirjoittaja on MTV3:n uutistuottaja.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme