Mainos
Mainos

Dronet aiheuttaneet vakavia vaaratilanteita - lennätys kieltoalueilla lisääntynyt

Dronejen eli miehittämättömien lennokkien lennätyksestä on tullut suosittu harrastus. Samalla ovat lisääntyneet vaaratilanteet. Droneja on lennätetty esimerkiksi kielletyllä alueella lentokentän läheisyydessä ja aiheutettu törmäämisriski lentokoneille. Äitienpäivänä Helsinki-Vantaalla sattui vakava vaaratilanne, kun dronea lennätettiin kielletyllä alueella lentoaseman lähellä.

Droneja eli miehittämättömiä lennokkeja voi käyttää esimerkiksi kuvaamiseen, temppujen tekemiseen tai kilpailemiseen.

– Tämä on FPV-kopteri, drone, 4-propelinen multikopteri ja FPV tarkoittaa sitä, että meillä on lasit päässä ja me näemme videon avulla saman, mitä kopteri näkee tästä kamerasta, selittää FPV-droneharrastaja Miika Linnapuomi.

Droneharrastus nopeassa kasvussa

Linnapuomi kavereineen harrastaa dronella freestylea eli temppuilua ja kilpailemista. Kilpailuradalla on portteja ja esteitä ja rata yritetään kiertää mahdollisimman nopeasti.

Drone-harrastajien määrä on kasvanut nopeasti. Samalla ovat lisääntyneet vaaratilanteet. Droneja on lennätetty esimerkiksi lentokentän läheisyydessä ja aiheutettu vaaraa lentoliikenteelle.

– Se huolettaa, että tämän vuoden tapaukset ovat olleet vakavampia kuin aiemmat tapaukset eli trendi on ollut huolestuttava viime aikoina, toteaa Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin johtava asiantuntija Jukka Hannola.

Läheltä piti -tilanteet lisääntyneet

 

Tilastot vahvistavat kehityksen. Dronen ja lentokoneen tai helikopterin läheltä piti -tilanteiden määrä on kasvanut selvästi. Kasvussa ovat myös tapaukset, joissa on lennetty lentokieltoalueella tai ilman lupaa alueella, jolla lennättäminen vaatisi luvan.

Lentokenttäalueiden lisäksi dronen lennättäminen on kielletty muun muassa ydinvoimaloiden, öljynjalostamojen ja valtionhallinnolle tärkeiden kohteiden läheisyydessä.

Vastuullisia harrastajia rikkomukset harmittavat.

– Se on kyllä aika nihkeetä. Siitä puhutaan omassa harrastajaporukassa että ruining the hobby eli harrastuksen pilaajat, sanoo Linnapuomi.

Tietoa kieltoalueista helposti saatavilla

Tietoa lentokieltoalueista ja muista rajoituksista on helposti saatavilla esimerkiksi droneinfo.fi -sivustolta.

– Hyvä tapa olisi aloittaa vaikka lataamalla droneinfo-mobiilisovellus kännykkäänsä ja katsoa, ollaanko kielletyllä alueella. Sillä pääsee jo pitkälle, neuvoo Hannola.

– Droneinfo-sivustolta näkee helposti, missä saa lentää ja missä ei. Ei ole vaikeaa pysyä rajojen sisällä, huomauttaa Linnapuomi.

 

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme