Mainos

E10-kohu nosti 98-bensan myyntiä

Uuteen E10-polttoaineeseen liittyvä kohu on nostanut 98-oktaanisen bensiinin myyntiä.

Ennen E10:n tuloa 98-oktaanisen myynnin osuudeksi arvioitiin vajaat 30 prosenttia. Tällä hetkellä sen osuus bensakaupasta on kuitenkin paikoin jopa kaksinkertainen arvioon verrattuna.

Suomen Bensiinikauppiaitten Liitto ei ole vielä koonnut virallisia lukuja myynnistä. Liiton puheenjohtaja Aimo Kettunen arvioi, että alueelliset erot ovat suuria. Hän toimii itse huoltoasemayrittäjänä Itä-Suomessa.

- Meillä 98-bensan myynti on 60 prosenttia. Se kertoo siitä, että Itä-Suomessa on Euroopan vanhimmat autot, mikä nostaa prosenttia. Karkeasti arvioisin, että 98-bensan myynti on lähellä puolta lähes koko maassa - ehkä ruuhka- ja Etelä-Suomea lukuun ottamatta.

Kettunen arvioi, että huoltoasemien säiliökapasiteetti riittää 98-oktaanisen bensiinin suuresta kysynnästä huolimatta. Hän myös uskoo, että tilanne tasaantuu vähitellen ja E10-bensiinin käyttö lisääntyy.

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot