Mainos

Eduskunnan pikkujouluista on aiemmin vaiettu mediassa sanattomalla sopimuksella: "Sieltä on lähdetty toisenlaisille jatkoille kuin mitä puoliso on toivonut"

Pitkäaikainen demarivaikuttaja ja viestintäkonsultti Ulpu Iivari toivoo, että eduskunta pitäisi kiinni pikkujouluistaan viime päivien kohuista huolimatta. Iivari pitää tärkeänä, että raskaan syksyn päätteeksi eduskunnassa työskentelevillä on mahdollisuus seurustella keskenään ja tavata muiden puolueiden väkeä.

– Tilanne omana aikanani oli tietenkin kovin erilainen. Väkeä oli vähemmän, koska esimerkiksi eduskunta-avustajia ei silloin vielä ollut. Minusta toisten tapaaminen ja glögin juominen yhdessä raskaan syksyn päätteeksi on ollut hyvä tapa. Toivon, että se säilyy, Iivari sanoi Huomenta Suomen haastattelussa.

Iltalehden politiikan toimittaja Tommi Parkkosen mukaan sanaton sopimus on ollut, ettei pikkujoulujen tapahtumista kirjoiteta lehtiin.

– Korostan kuitenkin, ettei tämä koske (Teuvo) Hakkaraisen toiminnan kaltaisia väärinkäytöksiä.

Ulpu Iivari muistelee, että alkoholia kului eduskunnan kekkereissä myös menneinä vuosikymmeninä, mutta mitään suurempia välikohtauksia ei tapahtunut.

– Joitakin tunteenpurkauksia muistan.

Parkkosen mukaan meno on omalla tavallaan ollut aina villiä.

– On sieltä lähdetty toisen eduskuntaryhmän jäsenen kanssa hieman toisenlaisille jatkoille kuin mitä esimerkiksi oma puoliso olisi toivonut. Näitä on vuosien varrella riittänyt, mutta ei niistä ole lehtiin kirjoitettu. Eikä kenenkään ole käyty käsiksi, Parkkonen sanoo.

Sählääminen ei vain perussuomalaisten etuoikeus

Iivari uskoo, että kohut ovat keskittyneet perussuomalaisiin, koska puolueella on vielä melko lyhyt poliittinen historia.

– Perussuomalaisten vaalivoiton jälkeen eduskuntaa tuli suuri joukko kokemattomia ihmisiä, joille eduskuntatyö oli uutta. Pelkästään eduskunnan työtapoihin heillä oli paljon totuteltava.

Parkkonen haluaa muistuttaa, että sählääminen ei ole ollut vain perussuomalaisten etuoikeus.

– Vuosien mittaan eduskunnassa ovat törttöilleet myös kaikkien muidenkin puolueiden edustajat. Ei tämä ole mikään perussuomalaisten tuoma ilmiö.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho valitteli Facebookissa, että puolueen pikkujoulutapahtumia oli puitu julkisuudessa. Yhden eduskunta-avustajan kerrottiin sammuneen pikkujouluissa, ja hänet vietiin ambulanssilla sairaalaan. Halla-ahon mielestä tässä rikottiin sanatonta sopimusta, jonka mukaan pikkujouluista ei uutisoida.

Ulpu Iivarin mukaan toive on kummallinen. Hänen mukaansa mihinkään sivistyneeseen toimintaan ei kuulu käytäville oksentelu tai sammuminen. Parkkonen on Halla-ahon kanssa samaa mieltä.

– On siellä oksenneltu ja sammuttu aiemminkin. On sovittu, että se mitä siellä tapahtuu, jää sinne. Haluan korostaa, ettei niissä ole ollut Hakkaraisen häirintäkohun kaltaisia tapauksia. Totta kai sellaisesta pitää kirjoittaa. Olen itsekin kirjoittanut jutun siitä, kun Sampsa Kataja meni kännissä sössöttämään eduskunnan istuntosaliin. Minusta se, että joku tuntematon eduskunta-avustaja vetää liikaa viinaa, ei ole jutun aihe.

Iivari ja Parkkonen pitävät erityisen raskauttavana sitä, että Hakkaraisen toiminnasta on tehty rikosilmoitus. Molempien mielestä Hakkarainen olisi pitänyt vähintäänkin erottaa perussuomalaisten eduskuntaryhmästä.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot