Mainos
Mainos

Eduskunnanko virkamiehet harmaita – tiesitkö, että yksi heistä on Egotripin kitaristi ja toinen Amorphiksen basisti?

Eduskunnalla on nelisen sataa työntekijää kansanedustajien ja avustajien lisäksi. Ilman heitä päivittäinen työnteko taloissa ei olisi mahdollista. Osa heistä tulee yllättävistäkin taustoista. Me tapasimme pari rokkaria, jotka soittavat keikkoja iltaisin ja toimivat virkamiestehtävissä eduskunnassa päivisin.

Egotripin kitaristi Niklas "Skele" Varisto on tuttu näky eduskunnan istuntosalissa. Työkseen hän sekä kirjaa että tarkistaa kansanedustajien puheenvuoroja.

– Jos on kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista, niin tämähän on tosi mielenkiintoinen paikka. Totta kai on aiheita laidasta laitaan, jotkut kiinnostavat enemmän kuin toiset, sanoo Skele.

Eduskunnassa työskentelee myös pitkän tauon jälkeen Amorphiksen riveihin palannut basisti Olli-Pekka "Oppu" Laine. Hän toimii teknisenä asiantuntijana ja hankkii teknisiä laitteita eduskuntaan. Opun mielestä keikkailun ja työn välillä on aika suuri ero.

– Kontrasti on aika iso, eriluonteista hommaa, mutta ei siinä ristiriitaa ole, molemmat sopivat yhteen. Musiikissa tarvitaan nykyään paljon tietotekniikkaa, eli siitä on ollut hyötyä.

Löytyykö täältä eduskunnasta faneja?

– Ihmiset antaa aika paljon tilaa poppareille ja rokkareille. Mutta jotkut on tullut kiittämään musiikista ja osoittamaan arvostusta, kertoo Egotripin Skele.

Myös Oppu on saanut palautetta Amorphiksen musiikista eduskunnassa.

– Useammat ainakin tietää yhtyeen, ja jopa tunnustaa tykkäävänsä, sekä käynyt keikoilla.

Miten hyvin olet pystynyt yhdistämään musiikin ja työn?

– Tänä vuonna se on ollut isompi haaste, kun olen palannut Amorphiksen riveihin ja meillä on ollut keikkaa joka viikonloppu toukokuusta lähtien. Sitten on ollut kiertue vielä siihen päätteeksi ja sen jälkeen alettiin tehdä levyä. Onneksi on sen verran joustava tämä työnantaja, että olen saanut virkavapaata tarvittaessa, sanoo Oppu.

Skele työskentelee osa-aikaisena eduskunnassa, ja viikonloput ovat vapaita keikkailulle.

– Täällähän ei sinänsä voi tietää milloin pääsee töistä, istunnot voivat jatkua, vaikka yömyöhään asti. Ja silloin ei kyllä ehdi keikalle.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot