Mainos
Mainos

Eduskunnassa Emu-enemmistö

Suomen Emu-jäsenyyden kannattajat saavuttavat näillä näkymin enemmistön eduskunnassa. Tähän viittaavat Helsingin Sanomien ja Aamulehden keskiviikkona julkaisemat kyselyt kansanedustajien Emu-käsityksistä.

Helsingin Sanomien kyselyssä 191 kansanedustajasta 94 kannatti Suomen liittymistä Emun kolmanteen vaiheeseen vuoden 1999 alusta. Liittymistä vastusti 48 kansanedustajaa, kun taas 37 kansanedustajaa ei halunnut vielä ilmoittaa kantaansa. Kaksitoista edustajaa kieltäytyi vastaamasta, ja kahdeksaa edustajaa ei tavoitettu kyselyä varten.

Aamulehden kyselyssä taas 175 kansanedustajasta 80 ilmoitti kannattavansa Emu-jäsenyyttä vuoden 1999 alusta lähtien. Ei-kantoja oli 47, ja 38 kansanedustajaa ilmoitti vielä miettivänsä. Kymmenen kansanedustajaa kieltäytyi vastaamasta tai oli tavoittamattomissa.

Helsingin Sanomien ja Aamulehden kyselyt kertovat, että selkeimmin Suomen Emu-jäsenyyttä kannattavat kokoomuksen ja RKP:n kansanedustajat. Kannatus on voimakasta myös SDP:n edustajien joukossa. Vihreät ja vasemmistoliittolaiset sen sijaan ovat vielä odottavalla kannalla, kun taas keskusta ja kristilliset vastustavat Emu-jäsenyyttä.

Eduskunta äänestää Suomen jäsenyydestä Euroopan talous- ja rahaliitossa luultavasti helmi-maaliskuussa.
(STT)


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme