Mainos
Mainos

Eduskunta ei innostu koptereista

Helikopterien tilausvaltuudet herättävät vastustusta eduskunnassa. Ilta-Sanomien tekemässä kyselyssä 73 kansanedustajaa ilmoitti vastustavansa hankintaa. Vain 41 oli valmiita suoraan hyväksymään tilausvaltuudet. 54 ei osannut sanoa kantaansa.

Lehti tavoitti kaikkiaan 182 kansanedustajaa, joista 14 kieltäytyi osallistumasta kyselyyn. Hankkeen lykkäämistä kannatti 88 vastanneista.

SDP:n ryhmässä vastustajia oli 26, kannattajia yhdeksän ja epävarmoja 17. Kokoomuksen ryhmässä kannattajia oli 15, vastustajia viisi ja epätietoisia 7.

Vasemmistoliiton ryhmästä löytyi yksi kannattaja eli ministeri Terttu Huttu-Juntunen, yksitoista vastustajaa ja viisi epäröivää. Vihreiden ryhmässä oli yksi kannattaja, kansanedustaja Ulla Anttila, viisi vastustajaa ja kaksi epätietoista.

RKP:llä ei ollut yhtään vastustajaa, kannattajia seitsemän ja epäröiviä kolme. Keskustassa helikoptereilla oli viisi kannattajaa, 17 vastustajaa ja 18 ei osannut sanoa. Kristilliset ja nuorsuomalaiset jakautuivat vastustajiin ja kannattajiin.

Ristiriitainen vastaanotto eduskunnan käsittelyssä

Puolustusvoimien helikopterihankintojen käsittely alkoi eduskunnassa tänä iltana sovintoa etsivässä hengessä. Puolustusministeri Anneli Taina (kok.) antoi ymmärtää, että hallitus ei ryhdy runnomaan hanketta läpi ja eduskunta saa paneutua asiaan kunnolla.

Taina lupasi, että hallitus on valmis keskustelemaan lisäedellytyksistä, joiden pohjalta hallituksen esittämä tilausvaltuus voidaan hyväksyä. Samalla hän toivoi kansanedustajilta "rakentavaa" suhtautumista. Keskustelun ensi tunnit osoittivat kuitenkin, että helikopterikauppa jakaa edelleen voimakkaasti mielipiteitä.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme