Mainos
Mainos

Eduskunta hyväksyi sekä lääniuudistuksen että energiaverolain

Eduskunta vahvisti tänä iltana aiemman päätöksensä läänien määrän vähentämisestä viiteen. Hallituksen esitys hyväksyttiin kolmannessa käsittelyssä lopullisesti äänin 102-92. Hallituksen tukijoukkojen määrä oli jopa jonkin verran kasvanut, sillä viime lauantaina käydyssä lain sisältöä koskeneessa äänestyksessä suurläänien kannattajia oli 101 ja vastustajia 95.

Samalla eduskunta hyväksyi 15 työvoima- ja elinkeinokeskuksen perustamisen. Tätä koskevaa lakipaketin osaa ei kukaan vastustanut. Viiden läänin kannattajat olivat kuitenkin varautuneet äänestämään keskuksia vastaan, jos läänilaki olisi näyttänyt kaatuvan.

Mielipidettään viime lauantain äänestykseen verrattuna muuttivat molemmat nuorsuomalaisten edustajat. He vastustivat viiden läänin mallia. Jukka Tarkka (nuors.) perusteli mielenmuutosta sillä, että läänien oikea lukumäärä on nolla. Hallinnonuudistus tulisi hänen mielestään palauttaa uudelleen valmisteltavaksi. Vihreiden ryhmästä hallituksen takana oli aiemmin vain kaksi edustajaa, mutta nyt viisi.

Hallitusrintama repeili energiaveron äänestyksissä

Aiemmin päivällä eduskunta hyväksyi uuden energiaverolain sisällön. Se hyväksyttiin useiden äänestysten jälkeen valtiovarainvaliokunnan ehdottamassa muodossa.

Alusta asti kiistelty energiaveron remontti jakoi loppuun asti mielipiteitä myös hallituspuolueiden sisällä. Vihreiden Ulla Anttila esitti, että hiilidioksidiveroa perittäisiin edelleen kivihiiliperäisestä energiantuotannosta. Esitys kaatui äänestyksessä luvuin 81-106. Esityksen taustalla oli tyytymättömyys siihen, että sähköntuotannolta poistuu ympäristöä ohjaava verotus.

Keskustan vaihtoehtoinen veromalli kaatui äänestyksessä luvuin 68-118. Oppositio olisi säilyttänyt nykyisen energiaverotuksen perustan ja kohdentanut verotuksen kiristyksen toisin kuin hallitus.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme