Mainos
Mainos

Eduskunta hyväksyi verolakien sisällön

Eduskunta löi tänään sisällöltään lukkoon ensi vuoden keskeiset verolait. Tuloveroasteikkoon tehtiin kahden prosentin inflaatiotarkistus ja työmatkakustannusten vähennysoikeutta leikattiin nostamalla omavastuu 2 500 markasta 3 000 markkaan. Vähennyskelpoisten työmatkakulujen enimmäismäärä päätettiin samalla nostaa 16 000 markasta 20 000 markkaan.

Tuloverolaissa määritelty yhteisöveron tuoton jako valtion, kuntien ja seurakuntien kesken muuttuu ensi vuonna. Valtio saa tuotosta 57 prosenttia, kunnat 40 prosenttia ja seurakunnat 3 prosenttia. Valtio pitää siten kokonaan itsellään yhteisöveroon tehdyn kolmen prosentin suuruisen korotusosuuden. Verokanta nostettiin viime vuoden alussa 28 prosenttiin.

Eduskunta hylkäsi äänestyksissä opposition tekemät muutosesitykset. Keskusta olisi halunnut korottaa kunnallisverosta tehtävän ns. kannustinvähennyksen jo ensi vuonna 7 000 markkaan, laskea työmatkakulujen vähennyksen alarajan 2 200 markkaan ja ulottaa kotitalouksien työllistämiseen liittyvän verovähennysoikeuden koko maahan.

Oppositio syytti verokeskustelussa hallitusta kokonaisveroasteen nostamisesta ja verotuksen keinoin tapahtuvan työllistämisen laiminlyömisestä. Hallituspuolueiden riveistä puolestaan korostettiin, että hallitus on pysynyt tuloverotuksen keventämiselle asettamissaan tavoitteissa eli prosenttiyksikön vuosivauhdissa. Myös työttömyys on kääntynyt selvään laskuun.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme