Mainos
Mainos

Eduskunta jatkoi Fortum-kiistelyä

Pääministeri Matti Vanhanen torjuu vaatimukset puuttua Fortumin optioihin jälkikäteen.

Eduskunta sai aikaan kiihkeän keskustelun Fortumin johtajien kohtuuttomina pidetyistä optioista. Vasemmistoliitto vaatii hallitusta puuttumaan yhtiön päällekkäisiin kannustinjärjestelmiin.

Puheenjohtaja Suvi-Anne Siimeksen mukaan Fortumissa on ollut käytössä samaan aikaa optioiden lisäksi myös kolme osakepohjaista kannustinta.

Salissa arvosteltiin perustuslakivaliokunnan puheenjohtajan Kimmo Sasin kiirettä vaatia entisiltä ministereiltä vahingonkorvauksia. Myös kokoomuksen eduskuntaryhmässä on kauhisteltu jälleen kerran Sasin aloitteellisuutta.

Pääministeri Matti Vanhanen sanoi eduskunnan kyselytunnilla, että kysymys on vuosia sitten tehdyistä sopimuksista eikä suomalaiseen sopimusjärjestelmään kuulu, että tehtyjä sopimuksia lähdettäisiin hevin rikkomaan.

Pääministeri huomautti, että valtion on omalta osaltaan huolehdittava siitä, että tehdyt päätökset pitävät. Valtionyhtiöt ovat Vanhasen mukaan nyt ehkä ensimmäisten joukossa luopumassa perinteisistä optiojärjestelmistä.

(MTV3-STT)

(Kymmenen uutiset 29.09.2005)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme