Mainos
Mainos

Ei notkahduksia venäläisten ostosmatkailussa

Venäjän talouskriisi ei ole juurikaan pudottanut venäläisten Suomen matkojen määriä. Kaakon Rajapalvelukeskuksen teettämän tutkimuksen mukaan henkilöliikenteen liikennemäärät Vaalimaan ja Nuijamaan rajanylityspaikoilla ovat pysyneet viimevuotisella tasolla.

Lokakuun lopulla tehdyn haastattelututkimuksen mukaan myös venäläisten Suomessa tekemien ostosten määrä on pysynyt ennallaan. Runsas kolmannes haastatelluista arveli, ettei talouskriisi Venäjällä tule vaikuttamaan vähentävästi heidän tekemien ostosten määrään ja runsas neljännes taas arvioi kriisin vähentävän heidän ostoksiaan erittäin paljon.

Talvilomailu on ylipäänsä lisääntynyt Venäjällä. Haastatelluista liki 20 prosenttia saapuu varmasti lomalle Suomeen ja saman määrä haastatelluista sanoi luultavasti käyvänsä Suomessa talvilomillaan. Lomansa he haluavat viettää kylpylässä tai hiihtokeskuksessa.

Yli miljoona kävijää 1998

Tutkimuksen mukaan kaikki merkit viittaavat siihen, että venäläisten matkailijoiden määrä Suomessa ylittää miljoonan rajan vuoden 1998 aikana. Venäläiset tekevät Suomessa tänä vuonna taxfree-ostoksia noin puolella miljardilla markalla. Kaikkiaan venäläismatkailijoiden lasketaan jättävän Suomeen liki kaksi miljardia markkaa. Noin 60 prosenttia matkailijoista ostaa elintarvikkeita. Niitä ostetaan keskimäärin 300 markalla. Vaatteita ostaa noin 38 prosenttia venäläisistä ja keskiostos ylittää 1 400 markkaa.

Kaupan kannalta hyvä tuoteryhmä ovat edelleen autotarvikkeet, kolmannes venäläisistä käy autotarvikeliikkeissä ja keskioston määrä on yli 5 500 markkaa. Suurta summaa selittänee se, että venäläiset tuovat länsiautonsa Suomeen vuosihuoltoon.

Yli puolet käy Helsingissä

Haastateltu kohderyhmä oli 400 satunnaisesti valittua henkilöä. Heidän ilmoittamien ostojen keskiarvo oli 4462 markkaa. Näistä ostoksista on poistettu moottoriajoneuvot. Jos ajoneuvot lasketaan mukaan nousee keskiostosten rahasumma 8 345 markkaan.

Vaikka Venäjän talouskriisin aikana onkin "pitkäkilpisten" autojen määrä lisääntynyt Kaakkois-Suomen rajakaupunkien kaduilla, ilmoitti edelleenkin yli puolet käyvänsä matkan aikana Helsingissä. Helsingin lisäksi kauppoja tehdään eri puolilla Etelä-Suomen kaupunkeja. Vaalimaan ja Nuijamaan kautta Suomeen tulevista matkailijoista on odotetusti 90 prosenttia Leningradin alueelta; pääasiassa Pietarista. Moskovalaisten osuus matkailijoista on vain viisi prosenttia.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme