Mainos
Mainos

EK:n kuntavertailu: Tänne kannattaa perustaa yritys

Seinäjoen, Turun ja Hämeenlinnan seudut menestyivät Elinkeinoelämän Kuntaranking-kyselyssä.

Turun seutukunta oli EK:n Kuntaranking-tutkimuksen vahvimpia nousijoita. Se on yritysten näkökulmasta nyt Suomen toiseksi vetovoimaisin alue, kun sijaluku edellisessä vertailussa vuonna 2015 oli yhdeksän.

Seinäjoen seutukunta nappasi jo kolmatta kertaa ykköstilan. Hämeenlinnan seudun menestys jatkui sen sijoittuessa kolmanneksi. Erot parhaiten pärjänneiden välillä olivat kuitenkin aiempaakin pienempiä.

Kuntaranking-tutkimuksessa hyödynnettiin kahdentyyppistä aineistoa: aluekohtaisia kuntatalous- ja yrittäjyystilastoja sekä yritysjohtajille suunnattua kyselyä. Vertailuun otettiin mukaan 25 seutukuntaa, joista yrityskyselyssä saatiin eniten vastauksia. 

Yritysjohtajien mukaan seutukunnan sijoitukseen vaikuttivat muun muassa yritysten mahdollisuudet osallistua julkiseen palvelutuotantoon ja erilaisten yritysten tasapuolinen kohtelu ja huomioiminen riippumatta koosta, toimialasta tai elinkaaren vaiheesta. 

Näissä asioissa eniten kehitettävää 

Eniten kehitettävää nähtiin kuntien yrityspalveluissa sekä palvelurakenteissa. 

Monet pk-yrittäjät kokevat jäävänsä vaille riittävää huomiota ja tukea, kun kuntapäättäjät kohdistavat resurssejaan joko alkuvaiheen yritysneuvontaan tai suurtyönantajien tarpeisiin. 

Kyselyn mukaan kipupisteinä nousivat esille pula osaavasta työvoimasta sekä yritysten vaikeudet päästä mukaan kuntapalvelujen tuottamiseen. 

Kuntaranking-kyselyyn vastasi joulu-tammikuussa yhteensä 2 206 yritysjohtajaa eri puolilta Suomea. Vastaajat edustavat suomalaisia työnantajayrityksiä, joita maassamme on vajaat 90 000.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme