Mainos
Mainos

Ekovero ratkaisee vihreiden hallituskuviot

Vihreät saattavat lähteä hallituksesta, jos ympäristöverotuksen uudistaminen ei etene ensi vuoden budjetissa. Näin toteaa puolueen puheenjohtaja Tuija Brax Etelä-Suomen Sanomien ja Satakunnan Kansan haastattelussa.

Hallitusohjelmassa luvataan lisätä ekoveroja ensi vuonna lähes kahdella miljardilla ja samalla keventää tuloverotusta. Braxin mukaan lupaus verotuksen painopisteen siirtämisestä sai vihreät aikanaan lähtemään hallitukseen.

Ympäristöveron kerääminen voidaan toteuttaa monin tavoin. Brax mainitsee sähköveron kiristämisen ja uudet jäteveron kaltaiset pisteverot. Bensaveroa Brax korottaisi vain verotarran korvaamisen verran.

Braxin mielestä kaikki osapuolet kuitenkin hyötyisivät, kun ekoveroista saatavat kaksi miljardia siirrettäsiin tuloverojen kevennyksiin.

Perttula samoilla linjoilla

Keskustan puoluesihteeri Pekka Perttula tukee Braxin esitystä verotuksen painopisteen siirtämisestä ympäristöverotukseen. Perttulan mielestä ympäristöverotuksessa syntyvä liikkumavara on budjetissa käytettävä pieni- ja keskituloisten ihmisten tuloverotuksen keventämiseen ja työnantajamaksujen alentamiseen.

Energiaverotuksessa on suosittava kotimaisten uusiutuvien energiamuotojen käyttöä, sanoi Perttula Helsingissä tänään. Hän kysyi myös, mitä hallitus on tehnyt yhteisen eurooppalaisen hiilidioksidi- ja energiaveron aikaansaamiseksi.
(MTV3/Huomenta Suomi-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme