Mainos

Elinkautisia lankesi viime vuonna ennätysmäärä

Vankilaan tuomittujen ihmisten kokonaismäärä kuitenkin väheni viime vuonna yli kahdella sadalla.

Viime vuonna Suomessa lankesi 28 elinkautista vankeusrangaistusta. Määrä on niin suuri, että samalle tasolle päästiin viimeksi 1930-luvulla.

Elinkautisia vankeusrangaistuksia tuomittiin vuonna 2005 enemmän kuin koko 1960- tai 1970-luvuilla.

Vankilaan tuomittujen ihmisten kokonaismäärä kuitenkin väheni viime vuonna yli kahdella sadalla. Samalla tuomituille lankesi entistä pitempiä tuomioita.

Lukumäärät selviävät Tilastokeskuksen tuoreista luvuista. Tilastokeskus laski, että viime vuonna ehdottomaan vankeuteen tuomittiin 8300 ihmistä. Heille kertyi yhteensä vankeusaikaa yli 6000 vuotta.

Kaikissa Suomen käräjäoikeuksissa tuomittiin viime vuonna lähes 70 000 ihmistä.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot