Mainos
Mainos

Elo: Myös muita edustajia jättänyt eroilmoituksen perussuomalaisista

Perussuomalaisten puoluehallitus aloitti kokouksensa tänään iltapäivällä, mutta puolueesta irtautuneen Uusi vaihtoehto -ryhmän puheenjohtaja Simon Elo kertoi jo puoliltapäivin, että hän ja muutamia muita ryhmän edustajia on jättänyt eroilmoituksen perussuomalaisista. Elo ei halua tarkentaa, keistä muista on kyse.

Yksi eroajista on Uuden vaihtoehdon kansanedustaja Kaj Turunen, joka tviittaa eronneensa puolueesta, paikallisyhdistyksestä ja valtuustoryhmästä jo eilen. Turunen sanoo perustaneensa Savonlinnaan uuden Suomi 100 -valtuustoryhmän.

Ryhmäjohtaja Elolla ei ole tietoa, onko ulkoministeri Timo Soini jättänyt eroilmoitusta puolueesta. Soinin avustaja Riikka Taivassalo viestitti STT:lle, että Soini ei ole tavoitettavissa tänään.

Elo ennakoi perussuomalaisten puoluehallituksen päättävän tänään, että perussuomalaisten eduskuntaryhmä jatkaa puolueen eduskuntaryhmänä. Hän sanoo olevansa yllättynyt, jos puoluehallitus päätyisi johonkin muuhun ratkaisuun.

Eduskunnassa Uusi vaihtoehto -ryhmä ottaa käyttöön ryhmäkansliamallin, mikä tarkoittaa, että ryhmälle tulee pääsihteeri, apulaispääsihteeri sekä poliittisia sihteereitä ja ryhmäavustajia. Ryhmäkanslian työntekijöiden rekrytointi aloitetaan Elon mukaan myöhemmin.

Elo kertoo, että uuden puolueen nimi on edelleen harkinnassa ja siitä päätetään ensi viikolla.

Uuden vaihtoehdon ja perussuomalaisten on vielä neuvoteltava valiokuntapaikkojen jaosta. Elon mukaan paikkajaon pitäisi olla selvillä ensi viikolla.

Niikko: Puhuin myös muiden puolueiden kanssa

Kansanedustaja Mika Niikko kertoo jatkavansa perussuomalaisten eduskuntaryhmässä. Niikon mukaan perussuomalaiset on se puolue, jolle hänen äänestäjänsä ovat antaneet valtakirjan.

Niikko kertoo kuitenkin puhuneensa myös muiden puolueiden kanssa sen jälkeen, kun perussuomalaisten eduskuntaryhmä hajosi.

– Kävin keskusteluja, koska harkitsin vakavasti, voinko jatkaa kummassakaan ryhmässä.

Niikon mielestä puolueen linja ei ole muuttunut puheenjohtaja Jussi Halla-ahon valinnan jälkeen. Hänen mukaansa puolue sitoutuu samoihin arvoihin kuin ennen.

– Meillä on nollatoleranssi rasismille, Niikko vakuutti.

Oikeus on ollut rasismista toista mieltä. Sekä Halla-aho että toinen varapuheenjohtaja Teuvo Hakkarainen on tuomittu kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Ruoho ja Juvonen ryhmien ulkopuolella

Kansanedustaja Veera Ruoho kertoi aamulla eronneensa virallisesti perussuomalaisten eduskuntaryhmästä. Ruoho kertoo STT:lle selvittäneensä asian ryhmän pääsihteerin Antti Valppaan kanssa. Ruoho sanoo haluavansa harkita jatkoa rauhassa.

Toinen perussuomalaisista eronnut kansanedustaja Arja Juvonen sanoi jo aiemmin, ettei aio liittyä Uusi vaihtoehto -ryhmään. Hän kertoi STT:lle päättävänsä juhannukseen mennessä, mihin eduskuntaryhmään siirtyy.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme