Mainos

Elokuun alku poikkeuksellisen sateinen

Elokuun alkupuolisko on ollut paikoin poikkeuksellisen sateinen. Ilmatieteen laitoksen mukaan yhtä runsaasti sataa keskimäärin kerran kolmessakymmenessä vuodessa.

Eniten alkukuun aikana satoi Mustasaaressa Pohjanmaalla. Siellä sademäärä on jo 160,8 millimetriä, joka on yli tuplasti verrattuna tyypilliseen koko kuukauden sademäärään. 

Runsaimmat vesisateet osuivatkin Pohjanmaalle ja Etelä-Pohjanmaalle. Poikkeuksellisen paljon vettä saatiin myös paikoin muun muassa Lounais- ja Itä-Lapissa. 

Sateisin päivä oli viime sunnuntai, jolloin Teuvan Kauppilankylässä Etelä-Pohjanmaalla satoi vuorokaudessa 74,7 millimetriä. Savukoskella Lapissa satoi elokuun 2. päivänä 69,9 millimetriä.

– Näin suuria vuorokausisateita saadaan keskimäärin kerran viidessäkymmenessä vuodessa, Ilmatieteen laitos kertoo.  

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot