Mainos
Mainos

Elsa kertoo, miten elämä muuttui pojan julman kuoleman jälkeen: "Viha se on pitänyt minut hengissä"

PS-Kustannuksen julkaisema Elina Välimäen kirja Ei unohdu koskaan – henkirikoksen jäljet valottaa riipaisevasti sitä todellisuutta, jossa uhrien läheiset joutuvat tapahtuneen jälkeen elämään. Moni omainen kantaa myös syvää vihaa tekijää ja yhteiskuntaa kohtaan.

Moni kirjassa haastateltu on joutunut kohtamaan pahimman mahdollisen: he ovat menettäneet oman lapsensa väkivaltaisesti. Yksi heistä on 19-vuotiaana väkivaltaisesti menehtyneen Tepon äiti Päivi.

– Kuolevan lapsen kohtaaminen on sokki. Ei sellaiseen kokemukseen voi mitenkään valmistautua.

Viha rikoksen tekijää kohtaan on monella syvässä.

– Kyllähän mie sen olen tiennyt, että ne lomille päästää sieltä, vaikka kuinka olisi elinkautinen. Ja sitte niitä autetaan hyvin paljon. Hommataan asunnot, ruuat, vehkeet. Ei miulta ole tullut kukaan kysymään, että pärjäätkö. (...) Mutta tämä viha se on pitänyt minut hengissä! On käynyt mielessä monta kertaa, että mitä hiivatin järkeä tässä elämässäni on, sanoo poikansa Peten menettänyt Elsa.

Haastatelluista moni kokee jääneensä täysin ilman tukea tai hyvin vähäiselle sellaiselle. 

Elsa kuuli jälkeenpäin, että Kriisikeskuksessa oli annettu kriisiterapiaa päivystäjille hänen käyntinsä jälkeen. Hän kokee jääneensä ilman tukea.

– Ne naiset tarvi minun, kun minä olin siellä käyny, jälkeen itse kriisiterapiaa. Ne oli niin järkyttyneitä! Minä aiheutin sen. Minulle ei tarjottu mitään.

Tyttärensä Janican menettänyt Marjut taas tuntee, että osa hänestä on haudattu samaan hautaan. Hautajaisissa hän kertoo toivoneensa:

– Haudatkaa minutkin sinne.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme