Mainos
Mainos

Enestam tukee syvempää puolustusyhteistyötä

Puolustusministeri Jan-Erik Enestam tukee Euroopan puolustusyhteistyön syventämistä. Enestam sano, että hän henkilökohtaisesti tukee Länsi-Euroopan unionin (WEU) liittämistä EU:hun, vaikkei hallitus ole vielä ottanut kantaa kysymykseen.

Enestam, joka osallistui ulkoministeriön alivaltiosihteerin Jaakko Blombergin kanssa WEU:n ulko- ja puolustusministerikokoukseen Bremenissä, sanoi Suomen voivan täysivaltaisena EU:n jäsenenä paremmin vaikuttaa WEU:n kriisinhallintotehtäviin, jos järjestöt yhdistetään. Suomi on tarkkailijana WEU:ssa, koska vain Natoon kuuluvat EU-maat voivat olla WEU:n jäseniä. Muodollisesti WEU on puolustusliitto, mutta käytännössä Nato on hoitanut Länsi-Euroopan puolustuksen. Enestam vakuutti, että WEU:n toimintojen siirtäminen EU:lle ei vaikuta Suomen puolueettomuuteen.

-WEU:n artikla viisi (yhteisestä puolustuksesta) jää varmasti EU:n ulkopuolelle, ja siksi yhdistäminen ei ole Suomelle ongelma, hän sanoi. EU:n uudessa Amsterdamin sopimuksessa säädetään, että WEU voidaan liittää EU:hun, edellyttäen että asiasta päätetään yksimielisesti EU:n huippukokouksessa. Periaatepäätöstä asiasta odotetaan jo seuraavassa EU-huippukokouksessa Kölnissä kesäkuussa. EU:n nykyinen puheenjohtajamaa Saksa arvioi, että WEU voidaan lakkauttaa vuoden 2000 lopussa.

WEU-kokouksen toisena ja viimeisenä päivänä hyväksyttiin julkilausuma, jossa tuetaan Naton ja EU:n yrityksiä lopettaa Kosovon kriisi. Julkislausuman muotoileminen tuotti kuitenkin vaikeuksia, koska puolueettomilla EU-mailla, Ruotsilla etunenässä, oli toinen käsitys siitä miten tuki Natolle tuli ilmaista kuin Britannialla ja Ranskalla.

Suomi ja Ruotsi ovat jo aiemmin EU:ssa vastustaneet sanan "justified" (oikeutettu) käyttöä Naton Jugoslavian pommitusten kuvailemiseksi. Sitä ilmaisua ei myöskään Bremenin julkilausumasta löydy, vaikka Naton saama tuki muuten on vahva. Kokouksessa ei saatu uutta tietoa presidentti Martti Ahtisaaren mahdollisesta roolista Kosovon konfliktin välittäjänä. Kokouksen isäntä, Saksan ulkoministeri Joschka Fischer toivoi, että Ahtisaarella voisi olla "merkittävä rooli", mutta ei halunnut mennä yksityiskohtiin. Myöskään puolustusministeri Enestam ei voinut antaa asiasta tietoja.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme