Mainos

"Eniten pelkäsin sanaa petting" – Hengellisten yhteisöjen tiukat säännöt ahdistavat lapsia ja nuoria

"Maailmassa on paljon niin hyviä kuin pahojakin asioita, sekä ihmisissä että erilaisissa ryhmissä ja yhteisöissä. (...) Vaikka uskonnolliset piirit voivat tarjota jäsenilleen paljon hyvää, myös niissä on tietoiseen pahuuteen taipuvaisia ihmisiä. Hengellisissä yhteisöissä on myös yhteisöllistä pahuutta, halua alistaa ja hyväksikäyttää luottavaisia ihmisiä." 

Yllä oleva tekstipätkä on lainaus uskonyhteisöjä tutkineen teologi Aila Ruohon tuoreimman teoksen esipuheesta. Ruohon tänään ilmestynyt, haastatteluihin perustuva kirja Pyhät, pahat ja pelokkaat – Pelko ja itsetuhoisuus hengellisissä yhteisöissä (Ateena kustantamo) keskittyy nimensä mukaisesti uskonnollisten yhteisöjen epätoivottuihin ilmiöihin.

Siksi myös tähän artikkeliin päätyneet poiminnat kertovat poikkeuksetta niistä kokemuksista, jotka vastaajista ovat tuntuneet ahdistavilta, pelottavilta, uhkaavilta tai rajoittavilta.

Aila Ruoho: Pyhät, pahat ja pelokkaat – Pelko ja itsetuhoisuus hengellisissä yhteisöissä (Ateena kustantamo)

Kirjailija kertoo käsittelemästään aineistosta näin:

Kirjan haastatteluaineisto on koottu eri uskontokunnissa ja uskonnollisissa yhteisöissä mukana olleiden henkilöiden kirjeistä sekä sosiaalisen median kautta jälkikäteen lähetettyihin yksittäisiin kysymyksiin tulleista kommenteista. Suurin osa haastattelemistani henkilöistä on irtautunut yhteisöstä, jota he kirjeissään kuvaavat. Muutamat ovat vielä löyhästi tai nimellisesti mukana, mutta kritisoivat yhteisönsä käytäntöjä ja oppeja

Pitkiä sähköpostihaastatteluja saapui kymmenestä ryhmästä:

•  Esikoislestadiolaisuus

•  Helluntailaisuudesta irtautunut pieni yhteisö

•  Helluntailaisuus

•  Jehovan todistajat

•  Konserni / Koivuniemeläisyys / Maitobaari

•  Lestadiolaisuus

•  Luterilainen kirkko (perusseurakunta)

•  Mormonit

•  Uusherätys

•  Vanhoillislestadiolaisuus

(Teoksen sivut 21-22)

Kirjoittaja itse muotoilee teoksensa tarkoitusta näin:

"Tämän kirjan lähtökohta ei ole siinä, että monet pelkäävät hengellisiä asioita. Kirjan kovinta ydintä ei ole pelko vaan pelottelu. Joidenkin uskonnollisten yhteisöjen raamatuntulkintojen ja kärjistettyjen opetusten takia yhteisöjen jäseniä pidetään tarkoituksellisesti pelon vallassa ja tiukassa kontrollissa.

Jäseniltä pyritään viemään vapaus tehdä henkilökohtaisia, jopa aivan arkielämään liittyviä valintoja. Pahimmillaan auktoriteettien valtaan alistuvia manipuloidaan myös tunteiden ja ajatusten alueella. Tällaiset piirteet eivät ole terveen uskonnollisuuden merkkejä, vaan ne ovat merkkejä epäterveestä hengellisyydestä."

Merkkejä epäterveestä hengellisyydestä

Tällaisia esimerkkejä kirjasta myös löytyy, ja valitettavan runsaasti.

Kiihkouskovaisiin piireihin kuuluvien tai kuuluneiden vastaukset antavat karun kuvan monen jäsenen kokemasta pelosta, riittämättömyyden ja epäonnistumisen tunteista. Vastaajat kertovat yhteisönsä määrittäneen tiukat rajat paitsi uskonnon harjoittamiseen ja sen kokemiseen, myös koko elämälle yleensä.

Kokemuspohjaisuutensa takia kirja onkin monin paikoin ahdistavaa luettavaa, varsinkin lapsuuteen liittyvien muistojen osalta.

"Joissain yhteisöissä hengelliset pelot ovat arkipäivää varsinkin lapsuudessa ja nuoruudessa. Moni haastattelemani henkilö on kuvaillut pelon värittämää lapsuuttaan, painajaisia sekä myös eräänlaista jatkuvaa toivottomuutta ja riipaisevaa lohduttomuutta. Liian usein kaiken ahdistuksen on joutunut pitämään sisällään, sillä lapset eivät ole joko uskaltaneet tai halunneet kertoa epätoivotuista peloistaan," Ruoho kirjoittaa.

Kirjaan on päätynyt muun muassa jehovantodistajataustaisen "Otson" noin 6-vuotiaana kokema pelko.

"Otso iski varpaansa kiveen ja samalla hetkellä hänen mielessään välähti ajatus, jota hän ei edes ehtinyt pukea sanoiksi: "Ai saakeli." Leikki loppui siihen. Otso kertoo laonneensa istualleen itkemään ja kaikki luulivat hänen itkevän siksi, että hän löi varpaansa niin lujaa kiveen. Otso kuitenkin itki, koska oli mielessään kajahtaneella kirosanalla kutsunut taas demonit luokseen ja hän tiesi niiden tulevan seuraavana yönä."

"Kauniina kesäiltana kävelin iloisena kaverilta kotiin. Havahduin ajatuksistani hiljaisuuteen, huomasin iltataivaan kauniisti värjäytyneen pilviruskon ja säikähdin. Katselin ympärilleni, hiljaista, niin hiljaista. Ei yhtään ihmistä näy missään. Salamana mielessä välähtävät nuo alussa kirjoittamani sanat. Jeesus on tullut, tempaissut oikein uskovat taivaaseen, siksi ei ketään näy. Minä raukka jäin tänne. En uskonut oikein. Juoksen hädissäni loppumatkan kotiin varmana siitä, että löydän tyhjän talon. Hätkähdän, kun näen äidin keittiön ikkunan takana. Ja häpeän. Kuinka saatoin olla noin tyhmä, että luulin maailmanlopun tulleen. En koskaan kertonut äidille," kertoo puolestaan nimimerkitön vanhoillislestadiolainen Facebookin kautta jättämässään vastauksessa.

"Jumala näkee kaiken"

Ruohon kirjaansa varten saamien vastausten perusteella harvinaisia eivät ole henkinen ja fyysinen väkivalta, pelottelu, oman mielen ja tahdon nujertaminen lapsesta alkaen. 

"Myös yliherkän, syyllistävän omatunnon yhdistäminen opetukseen kaikkinäkevästä Jumalasta on erityisen hankalaa, mikäli korostetaan Jumalan ankaruutta. Silloin lapsi joutuu koko ajan pelkäämään tekevänsä syntiä ajatuksissaan. On kohtuutonta, jos joutuu pelkäämään omia ajatuksiaan," kirjailija muotoilee.

Kaikkitietävän jumalan ja uskonoppien vastaisen toiminnan aiheuttama pelko näkyykin vastauksissa hyvin. Pelkkä ajatteleminen saattoi olla hyvinkin pelottavaa.

"Lapsena minulle sanottiin aina, että Jumala näkee kaiken ja tietää kaikki ajatukset. Lapsena kuvittelin, että kaikki mitä teen, on Jumalalla tiedossa ja minua seurataan. Koin kamalan pahoja tuskia, kun tiesin, että ajattelin "väärin"." Sini (esikoislestadiolaisuus)

"Pelkoina olivat Harmagedon, saatana, demonit, kuolema, läheisten ei-jehovantodistajien kuolema, Jumala, ihmisten vaino, sota ja mitä se merkitsisi aseistakieltäytyjille Jehovan todistajille, verivelka, tilanne jossa on kyse elämästä ja kuolemasta verensiirtoon liittyen, synnit. Miten niitä olisi voinut käsitellä lapsena? Ne olivat pelottavia, armoa tuntemattomia asioita. Yhteisössä lupailtiin kaiken kauhun jälkeen Paratiisia ja sillä olisi pitänyt tuudittautua. Usein pyrin vain olemaan ajattelematta näitä asioita kun alkoi tarpeeksi pelottaa. Itkettyä on tullut paljon." Mimi (jehovantodistajuus)

Demonit ja Jumala yhtä pelottavia

"Hävettää tunnustaa, että minä, aikuinen ihminen, pelkäsin kuollakseni demoneita. Olin tartuttanut sen pelon, oikeastaan kauhun, tyttäreenikin – siitä on puhuttu paljonkin jälkeenpäin. Onneksi, onneksi olemme nyt tuostakin vapaita!" Pikkusisko (jehovantodistajuus)

Demoneilla peloteltiin, mutta myös Jumalalla: Jumalasta puhuttiin toisaalta rakastavana Isänä ja toisaalta tuomarina. Siru kertoo, ettei koskaan ymmärtänyt, miksi Jumala rakastaa ihmistä vitsaa antamalla.

"En ymmärtänyt ollenkaan, miksi olisin tehnyt niin paljon syntiä, että minulle annettiin vammainen lapsi ja toinen otettiin pois. Olin kuitenkin siihen asti elänyt helluntailaisyhteisössä kiltin uskovaisen tytön elämää. Avioliiton myötä koin rikollisia asioita, ja kaikki tapahtuivat salassa, insestit ynnä muut. Minua syyllistettiin enkä kestänyt sitä. Miksi se olisi minun vikani, jos aviopuolisoni teki kamalia asioita?" Siru (helluntailaisuus) 

Murrosikä ja seksuaalisuus

Uskonnosta ja sen asettamista rajoituksista tulee joissakin tapauksissa elämässä niin hallitsevia, että myös tavalliset kehitykseen kuuluvat asiat ovat täynnä synnin vaaroja.

"Jokainen hiemankin tiukemman moraalisäännöstön omaava kristillinen yhteisö pitää kaikkea avioliiton ulkopuolista seksuaalisuutta syntinä, myös itsetyydytystä. Tämä opetus aiheuttaa varsinkin nuorille ongelmia," kirjailija toteaa.

Tunnontuskat ovat yleisiä ja raskaita kantaa. Tästä esimerkkinä tiukasti kielletyn masturboinnin seurauksia pelännyt vanhoillislestadiolainen nuori alkoi synnintunnoissaan toivoa kuolemaansa.

"Aloin rukoilla, että kuolisin silloin, kun olen saanut syntini anteeksi enkä ole vielä kerennyt langeta uudestaan. Rukoilin, että jäisin auton alle tai karhu hyökkäisi kimppuuni metsässä. Kuvittelin lehtiotsikoita kuolemaan johtaneesta onnettomuudestani. Ajattelin, että vanhempani olisivat onnellisia, kun olen päässyt taivaaseen." Onnellinen (vanhoillislestadiolaisuus)

Lasten ja nuorten keskuudessa seksuaalisuuden tukahduttaminen aiheutti outoja tilanteita, varsinkin kun moni ei edes vielä tiennyt, mistä oli kysymys.

"Muistan, että näiden [lapsille suunnatun kirjan] ohjeiden kautta tutustutettiin masturbointiin jo paljon ennen teini-ikää ja sitä vaihetta, jolloin aiheesta olisi mitään ymmärtänyt. Tämänkin asian demonisointi tapahtui varhain." Underseer (jehovantodistajuus)

"Eniten pelkäsin sanaa "petting". En tiennyt, mitä se tarkoittaa ja ilmeistä päätellen myöskään pyhäkoululuokan opettaja sen paremmin kuin Nuorten Valistus Kerhon (NVK) ohjaajakaan ei sanan merkitystä tiennyt – tai he eivät ainakaan halunneet sitä selittää. Petting oli hirmuinen synti. Pelkäsin voivani syyllistyä siihen tietämättäni ja koska tahansa ikävuosina 9–15. Minulla oli alkanut toki englanti keskikoulussa, mutta sanakirjassa ei ollut sanaa petting. Internetiä ei vielä tuohon aikaan ollut. Sen sijaan minulla oli "pet" eli lemmikkieläin, […] marsu. Asia sai mielessäni painajaismaiset mittasuhteet. Miten marsu liittyi tähän kauhistuttavaan syntiin, miten, oi miten? Monta vuotta lapsuudesta kului pelossa hirmuisen pettingin takia." Leila (mormonismi)

Toiveena avoin keskustelu

"En edes tiennyt, että normaalisti ihmiset eivät ole koko ajan ahdistuneita, enkä tiennyt, että itse olin jatkuvasti ahdistunut. En tiennyt, miltä tuntuu, kun ei jatkuvasti ahdista ja stressaa maailman pahuuden ja suorituspaineiden vaivatessa mieltä". Kauri (jehovantodistajuus)

Teologi Aila Ruohosalo kertoo kirjansa esipuheessa, että entinen mormoni James toteaa kirjeessään, että mahdottomat hengelliset tavoitteet aiheuttavat syyllisyyttä ja syyllisyyttä seuraa masennus.

"Omia ongelmia ei voi tuoda esille, koska yhteisö on täydellinen, joten ongelmien syyn on oltava itse ongelmaisessa. James kirjoittaa, että lopulta kaikesta syyttää vain itseään ja yrittää sopeutua systeemiin, joka ei alun perinkään tuntunut itselle sopivalta."

Kirjailija sanookin toivovansa aiheesta avointa ja kiihkotonta keskustelua:

"Tässä kirjassa pyrin tuomaan näkyviksi hengellisyyteen liittyviä pelkoja ja pelottelua. Toivon, että esille ottamiani asioita voitaisiin käsitellä avoimesti ja tervehenkisesti. Asialliseen keskusteluun on olemassa mahdollisuudet, mutta tulevaisuus näyttää, onnistuuko se."

Myös me toivomme avointa ja tervehenkistä keskustelua uskonnollisuudesta. Jos sinulla itselläsi on kokemusta hengelliseen yhteisöön kuulumisesta ja haluat kertoa siitä, lähetä postia osoitteeseen krista.rastamo@mtv.fi. 

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.