Mainos
Mainos

Enkeli taivaan

Eero Huovinen: Enkeli taivaan. WSOY

Arvio: Hilkka Hyrkkö

Kaikkein maallistuneinkin suomalainen tuntee varmasti kaksi virttä, jouluvirren ja suvivirren. Meillä, joilla on neljä vuodenaikaa, ovat virretkin sesongissa. Nyt on juuri mennyt jouluvirren sesonki ja toisaalta se on aina, ja iankaikkisesti.

Piispa Eero Huovinen vie meidät Lutherin aikaan ja omaan historiaansa. Tiettävästi Martti Luther teki ”Enkeli Taivaan” virren omia lapsiaan ajatellen. Virsi on joulunäytelmä, jossa kerrotaan Vapahtajan syntymän ilosanoma sellaisella kielellä, että lapsikin ymmärtää. Lutherin joulun alla syntynyt nuorin lapsi, tytär, sai muuten olla Jeesus-lapsena!

Saksalaisen päiväkodin kasvattina Eero Huovinen taitaa erinomaisesti saksan kielen ja tuo virteen alkuperäistekstin vivahteita. Lutherin teksti tulvii hellittelysanoja, deminutiiveja. On lapsukaista ja kehtosta. Oikeastaan harva sana on siinä suuressa aikuisten muodossa.

Suomeen tullessaan virsi saa kotimaisia vivahteita ja päätyy politiikkaankin. Aluksi se säilyttää kuvaelmaluonteensa, koska kansa on lukutaidotonta, mutta silti väki pitäisi saada syttymään kristinuskoon.

Eero Huovinen kaivaa meillä hellyttäviä hahmoja Suomen kirkkohistoriasta: yksinäinen virsiuudistaja, Marttilan seurakunna pitäjäapulainen Karl Isak Nordlund (1814-1853), palava ja innostunut, mutta raskaisiin ajatuksiin taipuvainen mies. Nordlund palautti virren lähemmäs Lutherin versiota. Nordlundin kieli on elävää, lapsenomaista, jopa leikkisää, tyylillisesti rohkeaa, Eero Huovinen kirjoittaa.

Seuraavaksi Enkeli Taivaan pääsee oikein keisarillisen senaatin ohjeiden alle. Senaatti asetti 1853 J. L. Runebergin johdolla toimivan virsikirjakomitean, jonka oli määrä korjata suomen- ja ruotsinkieliset virsikirjat. Komitean työ keskittyi kuitenkin ruotsinkieliseen virsikirjaan, kunnes komitealle antoi lisäpotkua Elias Lönnrot. Hän näki uuden virsikirjan tärkeänä kansallisen itsetunnon kohottajana Venäjälle kuuluvassa Suomen suurruhtinaskunnassa ja ryhtyi työn sitä mukaa. Ensimmäisen versionsa Lönnrot julkaisi Tähti-lehdessä vuonna 1864.

Lönnrotin jälkeen virttä muokkasi Niilo Rauhala, mutta senjälkeiset muutokset ovat olleet hyvin pieniä.

Piispa Eero Huovinen on tehnyt ison ja mielenkiintoisen työn oman lempivirtensä kanssa. Haastattelussa Helsingin kirjamessuilla hän sanoi toivoneensa sen myös hautajaisvirrekseen. Kirja avaa rakkaan jouluvirren aivan uudella tavalla lukijalle. Lapsille suunnatussa kuvaelmassa on joka rivillä vahva teologinen sanoma. Kirjan lukemisen jälkeen virren sanoilla on uudenlainen paino, vaikka sen ulkomuistista laulaakin.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme