Mainos
Mainos

Ennätysmäärä golfkenttiä auki

Suomessa ei ole koskaan aikaisemmin ollut yhtä monta golfkenttää auki tähän aikaan vuodesta kuin nyt.

– Eilen pelaajat pääsivät ainakin kymmenelle kentälle ja huomenna avataan taas muutama uusi kenttä. Pohjoisin paikka, missä Suomessa tällä hetkellä pääsee pelaamaan on Nokia, kertoo Golfliiton toiminnanjohtaja Petri Peltoniemi.

– Talvi 2006-2007 oli myös vähäluminen. Silloin joillakin kentillä pystyi pelamaan ainakin yhtenä päivänä vuoden jokaisena kuukautena, muistelee Peltoniemi. 

Yleensä helmikuu on se kuukausi, jolloin kaikki kentät ovat suljettuja. Tänä vuonna Vihti Golf teki historiaa järjestämällä ensimmäisen kerran golfkilpailut helmikuussa.

Jo yksitoista kierrosta kotimaassa

Ammattilaispelaaja Winnie Söderholm on ehtinyt pelata Suomen kentillä tänä vuonna jo yksitoista kierrosta. Se on hänellekin poikkeuksellista.  Moni ei odotakaan pelaavansa kotimaassa tähän aikaan vuodesta huipputuloksia, mutta Söderholm on pystynyt pelamaan Salossa, Meri-Teijon golfkentällä jo kolme alle ihannetuloksen.  

– Kenttä on tietysti märkä, mutta greenit ovat hitaita ja pallo kulkee niillä melko helposti suoraan, ammattilainen kuvailee.

Söderholmin pelikavereiden mielestä kunnon golfia pelataan vasta keväämmällä. Nyt kyse on extreme-urheilusta. 

Vesieste armahtaa

Lohjalaiset Juha Arfman ja Alex Mäntynen ajoivat eilen Meri-Teijoon kauniin sään innoittamina. Vuoden ensimmäinen golfkierros houkutteli miehiä enemmän kuin kentän kyljessä oleva laskettelurinne,  joka on vielä auki.  

Vaikka golfkenttä on jo yllättävän hyvässä kunnossa, vuodenajan huomaa vielä muun muassa vesiesteissä.  

– Pallo lensi vesiesteeseen, mutta jään ansiosta se pomppasi sieltä pois. Vesieste armahti, naureskeli Mäntynen.


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme