Mainos

Entisen koulun liikuntasalissa roihahti Espoossa

Espoon Kivenlahdessa paloi eilisiltana purkutuomion saaneessa koulussa.

Ohikulkija havaitsi ennen iltayhdeksää vanhan koulurakennuksen katolta tulevaa savua ja pelastuslaitoksen savusukeltajat tunkeutuivat kiinteistöön sekä sammuttivat palon kiinteistön liikuntasalin lattialta.

Palosta ei aiheutunut henkilövahinkoja. Purkutuomion saanut kiinteistö on toiminut nuorten kokoontumispaikkana.

Päivystävän palomestarin mukaan tilanteessa olikin vaaran elementtejä.

– Onneksi tuli ei ehtinyt levitä puisiin rakenteisiin. Rakennus olisi voinut palaa kokonaan, ja se sijaitsee asutuksen keskellä Kivenlahdessa. Lisäksi rakennus on levytetty, mikä vaikeuttaa sieltä poistumista, päivystävä palomestari Mika Mäkelä kertoo.

Palon kerrotaan olevan tahallaan sytytetty, ja poliisi tutkii tuhotyötä.

(MTV3)

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot