Mainos

EPO-hormonin käytöstä ensimmäinen tunnustus

Aktiiviuransa lopettanut, Siilinjärven Hiihtoseuraa edustanut Sami Heiskanen on tunnustanut käyttäneensä verta vahvistavaa EPO-hormonia. Heiskanen voitti vuonna 1996 Rovaniemellä 30 kilometrin perinteisen hiihtotavan Suomen mestaruuden.

Heiskanen kertoi TV-uutisissa hankkineensa EPO-hormonikuurin Virosta. Aineen hän oli ostanut apteekista parilla tuhannella markalla. Heiskasen mukaan EPO-hormonikuurin vaikutus oli selvä.
-Ylämäet menivät selvästi helpommin, kertoi Heiskanen.

Hemoglobiinimittauksessa hiihtäjän veriarvot olivat nousseet kuurin aikana 150:stä 180:een. Heiskanen on aktiiviurallaan kuulunut B-maajoukkueen hiihtäjiin, joiden valmentajana Heiskasen aikana oli Lahden MM-skandaalista vastuun ottanut Kari-Pekka Kyrö. Heiskanen otti yksin vastuun hormonikokeilustaan.

TV-uutisten haastatteleman Antidopingtoimikunnan valvontaryhmän puheenjohtajan Timo Seppälän mukaan Heiskanen on Suomessa ensimmäinen urheilija, joka on tunnustanut EPO-hormonin käytön.
(STT)

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot