Mainos
Mainos

Erikoislääkärin tutkinnot lyhenevät ja koulutusohjelmat vähenevät

Erikoislääkärien tutkinnot lyhenevät ja ja koulutusohjelmat vähenevät perjantaina annetulla asetuksella.

Uudistuksen tarkoituksena on kehittää opetusta vastaamaan paremmin työelämän vaatimuksia ja väestön tarpeita. Erikoislääkärin tutkinnon rakenne muutetaan siten, että usealla alalla nyt suoritettavan kahden peräkkäisen koulutusohjelman sijaan tutkinto suoritetaan yhden koulutusohjelman pohjalta. Ensi vuoden alussa voimaan tulevan asetuksen mukaan erikoislääkärikoulutusta annetaan 49 koulutusohjelmassa nykyisen 93 koulutusohjelman sijaan. EU:n jäsenmaissa tunnustetaan yhteensä 50 erikoisalaa. Nykyisin tätä useampia koulutusaloja on EU-maista vain Itävallassa (67), Ruotsissa (60), Saksassa (58 ja Englannissa (57). Koulutusohjelmien pituus on alasta riippuen viisi tai kuusi vuotta nykyisten kuuden ja kahdeksan vuoden sijaan.

Koulutusvuosien väheneminen johtuu yleiskoulutuksen lyhenemisestä kahdesta vuodesta puoleen vuoteen. Tämä puolen vuoden palvelu suoritetaan perusterveydenhuollossa. Vastaavasti lääkärin peruskoulutuksessa lisätään perusterveydenhuollon osuutta sekä käytännön harjoittelua. Nykymuotoisena erikoislääkärin koulutusta jatketaan vielä vuoden 2002 loppuun saakka.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme