Mainos

Esitys sakkojen korottamisesta tyssäsi perustuslakiin

Hallitus ei aja enää lakiesitystä sakkojen korottamisesta. Perustuslakiin törmännyt esitys on nyt haudattu, kertoi lakivaliokunnan puheenjohtaja Kari Tolvanen (kok.).

– Käsittelyä ei enää jatketa lakivaliokunnassa. Tällaiseen tulokseen päädyttiin, kun oikeusministerin kanssa neuvoteltiin, että asiaa ei viedä eteenpäin, kansanedustaja Tolvanen sanoi.

Korotusaikeet koskivat päiväsakkoja, rikesakkoja ja yhteisösakkoa.

Alkujaan aikeena oli tuplata päiväsakot. Lopulta kaavailtiin 20 prosentin korotuksia päivä- ja rikesakkoihin.

Tolvanen toteaa, ettei rangaistuksia voi korottaa vain sillä perusteella, että valtio tarvitsee rahaa. Rangaistusten koventamiselle ei löydetty kriminaalipoliittisia perusteita eli että ne esimerkiksi vähentäisivät rikollisuutta tai ylinopeuksia.

Asiasta uutisoi aiemmin Yle. 


Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.