Mainos

Espoon kaupunginjohtaja iloitsee länsimetrosta: "Tosi hyvältä tuntuu, kiitos kärsivällisyydestä!"

Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä oli saapunut hyvissä ajoin paikalle Matinkylän asemalle todistamaan länsimetron ensimmäisen junan liikennöintiä.

Mäkelä iloitsi suuresta osanottajamäärästä ja asemalaiturin tunnelmasta.

– En olisi uskonut, että näin paljon tulee ihmisiä. Tosi hyvältä tuntuu. Se meidän tärkein homma on saada metro palvelemaan alueen asukkaita, mutta näköjään moni muukin odottaa sitä.

Mäkelä arvioi, että paikalla oli reilut tuhat ihmistä. Hänen mukaansa metro on yksi vastaus kaupungistumisen haasteeseen, mutta sillä saralla on vielä tehtävää.

– Metro on siitä hyvä esimerkki, että se tukee kestävää kaupunkirakennetta ja älykästä liikennejärjestelmää. Metron lisäksi meidän pitäisi onnistua kehittämään päästötöntä lähi- ja liityntäliikennettä, ja olisi tosi tärkeää, että se olisi vielä paremmin käyttäjälähtöistä.

Mäkelä toteaa, että metro ei saa heikentää kenenkään liikkumispalvelua, vaan kaupungin pitäisi toimia siten, että hyvällä lähi- ja liityntäliikenteellä se pystyisi parantamaan jokaisen kaupunkilaisen liikkumista.

– Siinä on vielä kehittämistä ja sen pitäisi olla ketterämpi. Uskon, että digitalisaatio tuo uusia mahdollisuuksia, miten lähi- ja liityntäliikenne saadaan toimimaan. Maailmalla tehdään tällä hetkellä eniten patentteja lähiliikenteen alueella, ja uskon että Suomessakin käy niin.

Länsimetron kakkosvaiheen rakentamiseen tulee Mäkelän mukaan hyödyntää kaikki oppi, mitä matkan varrella on tarttunut mukaan.

– Yksi oppi on se, kun joku on käyttänyt sellaista vertausta, että jos vertaa 70-luvun autoa 2020-luvun autoon, niin siinä on samanlainen ero niissä metrojärjestelmissä, hän sanoo viitaten Helsingin metron ja länsimetron eroavaisuuksiin.

Länsimetroprojektin aikana oppia on karttunut myös kaupunginjohtajan omaan työkalupakkiin.

– Tällaisten isojen hankkeiden osalta se, että nöyrä pitää olla ja varmaan ennakkosuunnittelua pitää vaan tehdä enemmän, että osataan varautua siihen mitä tulee.

Kaupunkilaisille Mäkelällä on sanansa sanottavana.

– Kiitos kärsivällisyydestä!

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot