Mainos
Mainos

Estelle-laiva lähestyy Gazaa

Avustuslaiva Estelle on jo noin kolmenkymmenen kilometrin päässä Suezin kanavasta, matkaa Gazaan on enää vaille kolme sataa kilometriä.

– Purjehdus on sujunut häiriöittä ja tunnelma laivalla on luottavainen, kertoo aluksenpuosu Wellu Koivisto.

Koivisto arvioi, että Estelle saattaa päästä perille jo huomenna. Laiva purjehtii Suomen lipun alla mutta on ruotsalaisomistuksessa. Koiviston lisäksi myös laivan kapteeni, Mika Jämiä, on suomalainen. Avustusaluksen kyydissä on kuusi henkilöä Kreikasta, Ruotsista, Norjasta, Espanjasta ja Kanadasta. Heistä viisi on maittensa kansanedustajia ja yksi entinen kansanedustaja.

Estelle on viemässä avustustarvikeita Gazan palestiinalaisalueelle, jonne on matkattava Israelin saartorenkaan läpi. Kaksi vuotta sitten yhdeksän ihmistä kuoli Israelin joukkojen hyökkäyksessä turkkilaiselle avustuslaivalle.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme