Mainos
Mainos

Esteratsastaja pimahti katsojan kännykänkäytöstä – raahasi hiuksista ja ratsasti päältä

Raivokohtauksen saanut esteratsastaja tuomittiin sakkoihin ja lähestymiskieltoon Isossa-Britanniassa. 20-vuotias ratsastaja hyökkäsi kisaa seuranneen 50-vuotiaan naisen kimppuun, kun tulkitsi tämän videoineen hänen karsiutumistaan kilpailusta.

Esteratsastaja Amy Ridler tuomittiin 250 punnan eli noin 291 euron sakkoihin oikeudenkäynnissä Lincolnissa 4. tammikuuta. Lisäksi hänet tuomittiin maksamaan uhrilleen Jill Williamsille 300 punnan eli noin 350 korvaukset. Ridlerille asetettiin lähestymiskielto.

Tapaus sattui huhtikuussa. Tapahtumasarjan käynnistyessä uhri, eläkkeelle jäänyt poliisi Williams, oli lähettämässä tekstiviestiä ystävälleen.

– En nähnyt kännykän ruutua auringon häikäisyltä, joten heiluttelin puhelinta ympäriinsä, Williams kertoo.

– Näin hevosen pysähtyvän ensimmäisellä esteellä, hän antoi sille raipaniskun, sitten se pysähtyi uudestaan ja hän karsiutui kisasta. Hän huomasi minut ja luuli minun tallentavan videota. Sitten hän sekosi, Williams jatkaa.

– Hän komensi lähistöllä olevaa äitiään ottamaan puhelimen pois minulta. Hän kiroili ja huusi ratsastavansa minut kumoon. Seuraavaksi hän tuli hevosellaan ulos kentältä ja muuttui raivopäiseksi. Hän väitti minun videoineen häntä ja vaati minua antamaan hänelle puhelimeni. Tämä jatkui viitisen minuuttia, minkä jälkeen hän alkoi potkia hulluna hevostaan ja uhkasi ratsastaa ylitseni.

Williams sanoo hypänneensä tässä vaiheessa puomin yli turvaan, mutta Ridler otti vauhtia ja kiilasi hänet kaidetta vasten.

– Puserruin kaidetta vasten ja yritin työntää hevosta pois päältäni. Seuraavaksi tunsin hurjan kivun päässäni, kun hän tarttui hiuksiini ja nosti minut ylös. Sitten hän raahasi minua maata pitkin ja jäin hevosen tallomaksi. Hän käänsi hevosensa ympäri ja yritti potkimalla saada sitä juoksemaan ylitseni. Hänet revittiin hevosen selästä ja paikalle soitettiin poliisit.

Williams selvisi kuin ihmeen kaupalla pelkillä ruhjeilla. Hän saapui kisoihin vielä seuraavana päivänä seuraamaan 10-vuotiaan tyttärensä suoritusta.

Ridler myönsi syyllisyytensä pahoinpitelyyn.

Lähde: Caters News

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme