Mainos

EU:lta uusi tukipaketti maitotilallisille – Suomelle 7,5 miljoonaa euroa

EU:n maatalousministerit ovat päättäneet uudesta tukipaketista, jolla lievitetään maitotilallisten ahdinkoa. Paketin kokonaissumma on 500 miljoonaa euroa.

Suomelle rahaa on tulossa 7,5 miljoonaa euroa. Tuen tarkemmat ehdot ja käyttökohteet selviävät syksyyn mennessä. 

Maatalousneuvos Kari Valonen Maa- ja metsätalousministeriöstä kertoo STT:lle, että koko potista 350 miljoonaa käytetään jäsenmaiden maitotilallisten auttamiseen.

Lisäksi 150 miljoonalla eurolla tuetaan tilallisia, jotka suostuvat vapaaehtoisesti vähentämään tuotantoa.

Jäsenvaltioille olisi tulossa mahdollisuus maksaa EU:n avun päälle myös kansallista tukea.  


Maidon ylituotanto vaivaa

EU-alue kärsii maidon ylituotannosta. Maidon kysyntä on laskenut muun muassa ruokailutottumusten muutoksen takia ja Venäjän ja EU:n välisten sanktioiden vuoksi.

Ukrainan konfliktin seuraukset ovat nakertaneet myös naudanlihan ja sianlihan hintaa Euroopassa.

Maataloustuottajat ovat saaneet EU:lta viime vuosina kriisitukea markkinahäiriöiden takia.

Viime syksynä alalle myönnettiin 500 miljoonan euron tukipaketti, josta Suomen maataloudelle kohdistettiin yhdeksän miljoonaa euroa.  

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot