Mainos
Mainos

Eurooppa-päivää vietetään lauantaina

Lauantaista Eurooppa-päivää vietetään eri puolilla Suomea monipuolisten kansanjuhlien merkeissä. Valtakunnallisena teemana on rahayksikkö euro, mutta eri paikkakunnilla on myös omia aihevalintoja.

Esimerkiksi Oulussa Eurooppa-päivää vietetään mainostamalla kansainvälisyyden ja suvaitsevaisuuden arvoja etenkin nuorille. Helsingissä taas otsikkona on Kotikylä Euroopassa. Monissa kaupungeissa euroaiheen kimppuun käydään jo torstaina tai perjantaina erilaisten seminaarien merkeissä. Mikkelissä koko viikko on julistettu Eurooppa-viikoksi.

Eurooppa-päivän valtakunnallinen päätapahtuma on lauantaina Jyväskylässä. Tilaisuuteen osallistuu saksalainen EU-komissaari Monika Wulf-Mathies, jonka vastuualueena on unionin aluepolitiikka. Näyttävän juhlinnan taustayhteisönä on Eurooppalainen Suomi ry. Eurooppa-päivää vietetään Suomessa nyt neljännen kerran.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme