Mainos
Mainos

Eurooppalaiset nuoret juopottelevat

Eniten nuoret juopottelevat Suomessa ja Irlannissa, vähiten Italiassa, Kreikassa ja Ruotsissa.

Nuorten humalajuominen on lisääntynyt Euroopassa viime vuosikymmenen aikana. Humalaan juominen ei lopu nuoruusvuosiin, sillä 18-29-vuotiaat juovat vielä enemmän. Yleisintä nuorten aikuisten juopottelu on Irlannissa ja Suomessa ja harvinaisinta Italiassa, Kreikassa ja Ruotsissa.

- Parhaat keinot estää nuoria juomasta ovat saatavuuden rajoittaminen, nuoriin vetoavien alkoholijuominen valmistamisen lopettaminen ja alkoholin hinnan nosto, sanoo tohtori Anna Hope Dublinin Trinity Collegesta.

Hän puhui alkoholiasiantuntijoiden Bridging the Gap -konferenssissa Helsingissä.

Humalajuominen aiheuttaa nuorille onnettomuuksia, vammoja, aivovaurioita, itsemurhia, suojaamatonta seksiä ja ongelmia töissä ja ihmissuhteissa. Viina on mukana myös monissa pahoinpitelyissä ja seksuaalirikoksissa.

- Nuorten humalaan juomiselle ei ole yhtä erillistä syytä. Osa pakenee alkoholiin paineita ja ongelmia, osa menee muiden mukana. Nuoret eivät pidä raa'an alkoholin mausta, mutta teollisuus on tehnyt siitä houkuttelevaa esimerkiksi lisäämällä makeutta, Hope kuvailee.

Tuoreessa yliopisto-opiskelijoiden alkoholin käyttöä selvitelleessä tutkimuksessa tuli esiin, että irlantilaiset ja englantilaiset naisopiskelijat juovat jopa enemmän kuin miehet.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme