Mainos
Mainos

Eurovaalisuosikit erottuivat

Lokakuisten EU-vaalien suomalaiset suosikkiehdokkaat erottuvat puolueiden ehdokaslistoilla. MTV:n teettämän kyselyn mukaan moni nykyinen ehdokas näyttäisi putoavan EU:n parlamentista. Puolueiden kannatuksessa ei ole merkittäviä kannatusheittoja. Tutkimuslaitos Radar kysyi kolmen viimeksi kuluneen viikon aikana yli 1500 suomalaisen näkemyksiä tulevista vaaleista.

Aluksi tiedusteltiin puoluetta, jota vaaleissa äänestäisi. Suurimpien puolueiden kannatus ei ole muuttunut juurikaan aiemmista kannatusluvuista. Ykkösenä on SDP, seuraavina keskusta ja kokoomus. Vasemmistoliitolle ja vihreille tuli suurinpiirtein yhtä suuri kannatus.

Kärkinimiä

SDP:n kärkinimi on Pertti Paasio, ja Jörn Donner on selvästi vetänyt kannatusta muilta puolueilta.

Keskustalaisista runsaimmin kannatusta saa tällä hetkellä varapuhemies Sirkka-Liisa Anttila, jolla on tukenaan myös ilmeisesti kokoomuslaisia maanviljelijöitä. Paavo Väyrynen on kakkonen, mutta EU-myönteinen Olli Rehn saa tehdä töitä paikkansa uusiakseen.

Kokoomuksen ykkösiä näyttäisivät olevan nyt Kirsi Piha ja Raimo Ilaskivi. Uusista nimistä on menestynyt hyvin Marjo Matikainen-Kallström.

Millään muulla ryhmällä ei ole niin selvää ykkösehdokasta kuin Esko Seppänen Vasemmistoliitolla: lähes joka toinen vasemmistoliittolaista antaisi hänelle äänensä.

Vihreiden nykyinen EU-parlamenttiedustaja Heidi Hautala on puolueensa sisällä suosikkina. Kannatusta on myös lakimies Matti Wuorella.

RKP:n sisällä on parhaiten menestynyt varapuheenjohtaja Astrid Thors -Ingvar S. Melin ja Carl-Olaf Homen ovat lähes tasoissa.

Kristillisten ykkönen on Toimi Kankaanniemi ja kakkonen Esko Almgren.

Nuorsuomalaisten kärkinimi on Jaakko Iloniemi.

Epätietoisia vielä paljon

Kyselyssä menestyneet eivät ole välttämättä vaalien varmoja läpimenijöitä, koska nyt on tavallaan kysytty omien kantoja. Epätietoisten määrä on myös vielä huomattava. MTV:n teettämässä tutkimuksessa muistutetaan myös, että ensimmäisen EU-vaalin luonne henkilövaalina enemmän kuin puoluevaalina on tekijä, jonka vaikutus nähdään vasta vaaleissa 20. lokakuuta.

Suomella on EU-parlamentissa 16 paikkaa.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme