Mainos
Mainos

Euroviisut järjestetään Helsingin Areenalla

Ylen mukaan valintaan vaikuttivat etenkin käytännön järjestelyt.

Suomen isännöimien Eurovision laulukilpailujen kisapaikaksi on valittu Helsingin Areena. Asiasta ilmoitti Yleisradio iltapäivällä.

Suomen euroviisuhankkeen vetäjä, tv-toimialan johtaja Olli-Pekka Heinonen perusteli Helsingin valintaa muun muassa yleisömäärän ja tekniikan vaatimuksilla.

Viisutietoutta

Euroviisuja tavoittelivat myös Helsingin Messukeskus, Tampereen Pirkkahalli, Turun Turkuhalli, Rovaniemen Lappi Areena sekä Espoon Areena ja Esport Arena.

Budjetti Kreikkaa pienempi

Suomen isännöimien ensi vuoden euroviisujen alustava budjetti on vajaat 13 miljoonaa euroa. Yleisradio ilmoitti asiasta keskiviikkona.

Budjetin summa on pienempi kuin kuluneen vuoden Eurovision laulukilpailuissa, jotka pidettiin Kreikan Ateenassa.

Suomen euroviisujen budjetin keskeisiä tulonlähteitä on neljä. Yleisradio saa varoja kisojen järjestämiseen ensinnäkin Euroopan yleisradioliiton EBUn jäsenmailta. Toinen tärkeä tulonlähde ovat pääsylipputulot. Kolmas tulonlähde on Suomen valtio, jonka panoksesta neuvottelee jatkossa opetusministeriö. Lisäksi varoja on tarkoitus saada yhteistyötahoilta, joihin lukeutuu esimerkiksi Helsingin kaupunki.

Tämän vuoden euroviisuissa Ateenassa pääsylippujen hinnat vaihtelivat 120:stä 300:aan euroon.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot