Mainos
Mainos

Eva hämmästyi pahemman kerran – ulosottomies uhkasi perheen 5-vuotiasta maksuhäiriömerkinnällä

Lappeenrantalainen Eva Kottonen hämmästyi viime viikolla pahemman kerran postia tutkiessaan. Kottosen viisivuotiaalle lapselle oli saapunut kirje, joka uhkasi ulosotolla ja maksuhäiriömerkinnällä.

– Kyllähän sitä tietysti hämmästyy, koska ei ollut odotettavissa, että ulosottovirastolta mitään tulisi. Vielä enemmän tietysti hämmästyin, kun kirjeessä luki lapsen nimi, Kottonen kertoo.

Kottonen lähti selvittämään tilannetta, ja vastaus tuli parin puhelinsoiton jälkeen. Lapsen nimissä olleen rahaston tuotot oli aiemmin nostettu tililtä pankin vaihtamiseksi, minkä yhteydessä tenavan nimiin tuli muutama kymppi veroa maksettavaksi.

Vanhempien huolimattomuudesta johtuen lasku oli jäänyt maksamatta, ja niinpä ulosottovirasto lähetti kirjeensä viisivuotiaalle.

– Sehän oli ihan oikeasta asiasta. Emme olleet tajunneet maksaa sitä. Kyllähän se silti vanhemman näkökulmasta hämmästytti, Kottonen miettii.

Lapsikin voi saada maksuhäiriömerkinnän

Ylitarkastaja Jussi Tuominen Verohallinnosta kertoi tapauksesta aiemmin uutisoineelle Iltalehdelle, etteivät verottaja ja ulosottovirasto erottele lapsia täysikäisistä perintätoimissaan.

Toisin sanoen vanhempien huolimattomuus voi aiheuttaa taaperolle maksuhäiriömerkinnän.

– Tällaisia on varmasti muitakin. Jos hoitaa toisen ihmisen asioita, oli se sitten lapsi tai oma vanhempi, omasta huolimattomuudesta voi aiheutua toiselle seurauksia, Kottonen toteaa Iltasanomille.

Maksumuistutus löytyi kirjahyllystä

5-vuotiaan äiti korostaa ulosottoviraston toimineen tapauksessa oikein. Laskusta tullut normaalimuotoinen muistutuskin löytyi lopulta avaamattomana kirjahyllystä.

Viisivuotiaalle veronkantajalle tapauksesta ei mainittu.

– Ei, ei hän ymmärrä näitä, Kottonen naurahtaa.


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme