Mainos
Mainos

Eveliinan surmaajasta uutta tietoa

Eveliina Lappalaisen surmasta epäillyn lukiolaispojan vangitsemista jatkettiin tänään Imatran käräjäoikeudessa. Poika ei ollut itse paikalla. Jutun pääkäsittely alkaa maaliskuun alussa.

Tutkimuksissa on käynyt ilmi, että poika osallistui koulun ilmaisutaidon tunnilla murha- ja ryöstövideon tekoon. Hän toimi toisen videon kuvaajana. Lisäksi epäilty tunsi Eveliinan paremmin kuin tähän asti on oletettu.

Lappalainen löytyi surmattuna Sulkukujalta Imatralta 15. marraskuuta toissa vuonna. Poliisi teki pitkään jatkuneissa tutkimuksissa läpimurron alkuvuodesta, ja poliisikuulusteluissa imatralainen koulupoika tunnusti surmanneensa Eveliinan. Käräjäoikeus määräsi hänet vangittavaksi ensimmäisen kerran 9. tammikuuta.

Teon motiivi on edelleen hämärän peitossa. Pojan antaman tunnustuksen lisäksi pojan syyllisyyttä tukevat myös mm. DNA-tutkimukset.

Keskusrikospoliisin rikoskomisrario Ari Soronen arvelee, että kuulustelut etenevät alkuun laaditussa aikataulussa. Tapahtumien kuvaus alkaa hänen mukaansa olla kohdallaan ja tutkijat saavat jutun syyteharkintaan 28. helmikuuta mennessä.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme