Mainos

Ex-meppi Eija-Riitta Korhola väittelee ilmastopolitiikasta

Entinen europarlamentaarikko Eija-Riitta Korhola (kok) pitää EU:n ilmastopolitiikan ongelmana sitä, että kohteena ovat tuotannon eivätkä kulutuksen päästöt.

EU on hänen mukaansa pysynyt asettamissaan päästövähennystavoitteissa. Lisääntynyt tuonti EU:n ulkopuolelta on kuitenkin johtanut siihen, että kokonaisuuden kannalta EU on kasvattanut päästöjään satoja miljardeja maksaneiden ilmastotoimiensa aikana.  

- Päästöjen vähentäminen täällä uhkaa muuttua päästöjen kasvuksi toisaalla, Korhola sanoo tiedotteessa.  

Hän huomauttaa, että päästöjen ulkoistaminen on johtanut myös työpaikkojen ulkoistamiseen.  

Korholan väitös etsii syitä siihen, miksi kansainvälisessä ilmastopolitiikassa on saavutettu niin vähän mittavista satsauksista huolimatta. Kioton pöytäkirjan aikana globaalit päästöt ovat kasvaneet niin absoluuttisesti kuin suhteellisestikin.



Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.