Mainos

Filatov: Nuorten työttömyys uhkaa unohtua

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tarja Filatov kiirehtii toimia nuorisotyöttömyyden hillitsemiseksi.

Filatov vaatii, että nuorisotyöttömyyden raju nousu ei saa jäädä huomiotta eläkekeskustelun tiimellyksessä.

Filatovin mukaan nuorisotyöttömyys on noussut koko maassa 33 prosenttia edellisvuodesta, maasta löytyy useita kaupunkiseutuja, jossa nousu on ollut jopa 50 prosenttia.

Filatovin mukaan on harhaista kuvitella, etttä nuorten työttömyys hoituisi automaattisesti ikärakenteen avulla. Nuoret tarvitsevat tukea aina, hän sanoo.

Nuorten yhteistakuu turvaa koulutus, työ- tai harjoittelupaikan alle 25-vuotiaille. Filatov sanoo, että järjestelmää on laajennettava kolmeenkymmeneen ikävuoteen asti vastavalmistuneiden kohdalla.

Edellisen laman aikana nuorisotyöttömyys pitkittyi ja muuttui osin rakenteelliseksi pitkäaikaistyöttömyydeksi. Tuota laskua maksamme yhä inhimillisenä kärsimyksenä ja vaikeana pitkäaikaistyöttömyytenä, muistuttaa Filatov.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.