Mainos
Mainos

Finlaysonin Kurttila kohua herättäneestä kampanjasta: ”Meilläkin on oikeus puhua epäkohdista”

Tekstiiliyritys Finlayson kantaa kortensa kekoon naisten ja miesten väliseen palkkaepätasa-arvoon liittyen. Finlayson lanseeraa syyskuussa alkavan viikon mittaisen kampanjan, jonka aikana naiset maksavat euron ostoksistaan 83 senttiä.

Eilen julkistettu kampanja herätti heti valtaisan somekeskustelun. Finlaysonia kiiteltiin muun muassa tasa-arvo-ongelman esille nostosta, mutta samaan aikaan tiedusteltiin, onko kampanjan toteutustapa laillinen.

Finlaysonin toimitusjohtaja Jukka Kurttila ei ymmärrä, mitä pahaa tällaisen asian keskusteluun nostamisella voi olla.

– Me olemme veronmaksajia siinä missä muutkin, ja meillä on oikeus puhua epäkohdista. Miksi niistä ei saisi puhua? Me ehkä rikomme lakia, mutta rikomme samassa hengessä kuin tasa-arvolaki aikoinaan laadittiinkin, ettei naisia sorrettaisi, Kurttila sivaltaa.

Idea kampanjaan lähti Kurttilan vaimon tuohtumuksesta naisten ja miesten keskipalkkojen epätasapainosta.

– Hän sanoi minulle, että eikö tälle asialle kukaan halua tai voi tehdä mitään. Ajattelin, että hitto soikoon, kyllä me halutaan ja voidaan, Kurttila kertoo.

Kurttilan mukaan naisten ja miesten välinen palkkaero ei istu Suomeen kaltaiseen tasa-arvoon rakentuvaan yhteiskuntaan.

– Se ei ole oikein, että naiset saavat pienempää palkkaa kuin miehet, mutta isossa kuvassa Suomi on maailman paras paikka yrittää.

Usein sukupuolten välisiä palkkaeroja mitataan keskipalkkoja vertaamalla. Näin laskien naisten euro olisi 83 senttiä. Kun taas verrataan miehiä ja naisia samalla ammattinimikkeellä ja samassa yrityksessä, ero supistuu. Silloin naisen euro on 97 senttiä.

Tasa-arvovaltuutettu selvittää kampanjan toteutustavan lainmukaisuutta.

 

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot