Mainos

Finnair kiistää salaisen säästöohjelman

Finnair kiistää ammattiliitto Pron väitteet, joiden mukaan yhtiössä olisi tehty salaista konsulttiselvitystä, jonka tavoitteena olisi löytää säästöjä yhtiön huoltotoimintoihin. Ammattiliitto Pro:n mukaan säästöohjelma veisi Finnairista jopa yli tuhat työpaikkaa.

– Tämä tekniikan kilpailukykyselvitys alkoi viime kesänä ja sen etenemisestä on kerrottu henkilökunnalle ja myöskin järjestöjen edustajille. Siinä vaiheessa kun selvitys on valmis, ja meillä on tarvittavat tiedot tämän alueen kustannustasoista eri toimittajilta ja meidän oman toiminnan suhtautumisesta niihin, siinä vaiheessa on sitten mahdollisuus edetä päätöksiin ja tehdä niitä. Ja tottakai siinäkin vaiheessa pidetään järjestöt informoituina, Finnairin operatiivinen johtaja Ville Iho sanoo MTV3:n uutisille.

Ihon mukaan mahdolliset ulkoistamiset koskisivat myös harvempia kuin Ammattiliitto pro väittää.

– Osana tätä meidän tekniikan kilpailukykyselvitystä on laitehuolto ja moottorihuolto ja nämä työllistävät tällä hetkellä Finnairin tekniikassa noin 350 henkeä.

(MTV3)

Katso Teresa Meriläisen juttu (Seitsemän uutiset 16.3.2012)

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot