Mainos
Mainos

Finnairin lentoliikenteessä häiriöitä

Useita Finnairin sekä ulkomaan- että kotimaanlentoja viivästyi tai peruuntui tänään kokonaan. Ulkomaanlentoja viivästyttivät erityisesti Ruotsin ilmatilassa Pohjoismaissa käyttöönotetut uudet lentoväylät.

Ongelmien takia Finnair on pyrkinyt lentämään mahdollisimman paljon Euroopan lennoistaan Baltian ilmatilan kautta. Ruotsissa laskeutuvat ja Ruotsin yli lentävät lennot myöhästyivät torstaina jopa 1-3 tuntia. Häiriöiden uskotaan jatkuvan vielä useampia päiviä.

Finnairin kotimaan liikennettä on lentoyhtiön tiedotuksen mukaan puolestaan häirinnyt entisten tytäryhtiöiden Finnaviationin ja Kar-Airin Saab- ja ATR-lentäjien päätös pitäytyä vain työvuorolistojen mukaisissa töissä. Finnairin mukaan päätöksen vuoksi esimerkiksi sairastapauksissa ei ole voitu järjestää korvaavaa lentäjää sairastuneen tilalle. Lentäjien päätöksen taustalla on viimekeväinen, edelleen ratkaisematon työsopimuskiista.

Finnair joutui tänään peruuttamaan kaksi edestakaista lentoa Helsinki-Varkaus-Helsinki ja Helsinki-Joensuu-Helsinki sekä yhden yhdensuuntaisen lennon Helsingistä Turkuun.

Finnairin tiedotuksen mukaan ongelmia saattaa esiintyä jatkossakin lähinnä kotimaan lyhimmillä, potkuriturbiinikalustolla lennettävillä reiteillä. Mahdollisesti pois jäävät lennot pyritään korvaamaan muilla yhteyksillä tai reittimuutoksilla.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme