Mainos
Mainos

Finpro: USA:n viisumin saanti kestänyt useita kuukausia

Suomalaisten yritysten kansainvälistymistä ajava Finpro on kuullut yritysten ongelmista saada viisumi Yhdysvaltoihin. Kauppalehti kertoi tänään väitteistä, joiden mukaan Yhdysvaltain Helsingin suurlähetystö olisi lakannut myöntämästä viisumeita ja työlupia suomalaisille yrityksille.

Finpron Amerikan-aluejohtajan Lasse Baldaufin tiedossa on muutamia tapauksia, joissa viisuminhakemusprosessi on kestänyt jopa useita kuukausia.

Baldaufin mukaan viiveet ovat koskeneet uusia aloittavia yrityksiä.

Finpro ei halua arvioida syitä Yhdysvaltain suurlähetystön linjalle. Viestintäjohtaja Outi Torniaisen mukaan kyseessä on kuitenkin melko uusi asia.

- Tämä on uusi asia, mutta suuntaus on ollut kyllä selvä. 9/11:n jälkeen tilanne muuttui ja viisumien saanti hidastui. Varmasti myös Homeland Security on vaikuttanut asioihin, Torniainen arvioi.

Kauppalehdessä turhautuneet yrittäjät kuvailivat viisumi- ja työlupaongelmia viennin pullonkaulaksi. Myös Finpro pitää tilannetta hankalana sekä viiveestä kärsivälle yritykselle että viisumia odottavalle yksittäiselle työntekijälle.

- Tämä on ikävää, mutta yritysten pitää nyt vain varautua, että viisumien saanti kestää pidempään, Torniainen opastaa.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme