Mainos
Mainos

Föhntuuli tuo tänään lämpöä

Lumisadealue väistyy tänään Suomesta kaakkoon.

Aamun kuluessa lunta tulee maan etelä- ja itäosassa, mutta iltapäiväksi sää poutaantuu ja muuttuu selkeämmäksi koko maassa.

Myös lämpötiloissa tapahtuu pieni käänne ylöspäin.

– Tänään föhntuuli tuo ainakin maan länsiosaan lämpöä. Lämpötila voi kohota jopa viiteen asteeseen, kertoo MTV Uutisten meteorologi Aleksi Jokela.

Idässä ja pohjoisessa elohopea jää nollaan tai muutaman asteen pakkaselle. Lapissa pakkaslukemat vaihtelevat 10 asteen molemmin puolin. 

Aurinkoisen päivän jälkeen on kuitenkin jo luvassa uusia sateita. Yöllä maan länsiosaan sekä Länsi-Lappiin saapuu lumi- ja räntäsateita lännestä.

Sääennusteen mukaan viikonlopun sää onkin vaihteleva - on sekä sateita että paistetta. Lisäksi viikonloppuna on luvassa tuulista keliä. 

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme