Mainos

Häkämies puolustautuu: Kilpailukykyä haettava kaikista mahdollisista keinoista

Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Jyri Häkämies sanoo kommentissaan EK:n nettisivuilla, että kilpailukyvyn parantamiseksi on mietittävä kaikkia mahdollisia keinoja.

Hänen mukaansa erilaiset työaikaan ja työaikapankkeihin liittyvät ratkaisut voisivat olla tärkeä osa kokonaisuutta.

– Toivottavasti myös palkansaajapuoli on valmis rakentavaan keskusteluun. Olemme valmiita kuuntelemaan heidän esityksiään, Häkämies sanoo.

Häkämies muistuttaa kuitenkin, että meneillään olevissa neuvotteluissa työllisyys- ja kasvusopimuksesta neuvotellaan vain palkoista.

– Esimerkiksi työaikakysymykset eivät ole neuvottelupöydässä. Palkoista pitäisi löytyä sopu kesäkuun puoliväliin mennessä, Häkämies muistuttaa.

Teollisuusalojen ammattiliitto Team ilmoitti aiemmin jättäytyvänsä pois neuvotteluista. Team moitti, että hallitus yhdessä työnantajapuolen kanssa pyrkii kaikin keinoin heikentämään palkansaajien asemaa.

Häkämiehen esittämä ajatus sunnuntaityöstä maksettavan tuplakorvauksen muuttamisesta on herättänyt närää palkansaajajärjestöissä.  

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot