Mainos
Mainos

“Hakkarainen käyttäytyi erittäin törkeästi” – puhemies Lohela kertoi täysistunnossa antaneensa Hakkaraiselle huomautuksen

Eduskunnan puhemies Maria Lohela kertoi tänään eduskunnan täysistunnossa, että on antanut kansanedustaja Teuvo Hakkaraiselle huomautuksen hänen toiminnastaan.

Perussuomalaisten kansanedustaja Teuvo Hakkarainen oli tarttunut perussuomalaisten pikkujoulupäivänä kiinni eduskunnan istunnosta taukoa viettäneeseen kokoomuksen kansanedustajaan Veera Ruohoon ja suudellut tätä väkisin.

Eduskunnan puhemies Maria Lohela kertoo täysistunnossa antaneensa Hakkaraiselle huomautuksen.

– Edustaja Hakkarainen on käyttäytynyt erittäin törkeästi edustajakollegaansa kohtaan eduskunnan kahvilassa torstaina 14.12.2017, Lohela kertoo puheenvuorossaan.

– Olen keskustellut asiasta edustaja Hakkaraisen kanssa ja olen ilmoittanut hänelle pitäväni hänen käyttäytymistään erittäin moitittavana.

Lohela muistuttaa, että perustuslain mukaan kansanedustajan tulee käyttäytyä vakaasti ja arvokkaasti, ja kertoo edellyttää tätä myös Hakkaraiselta.

Perussuomalaisten johto antoi Hakkaraiselle tänään vakavan varoituksen ja ilmoitti erottavansa Hakkaraisen eduskuntaryhmästä, jos vastaava toistuu.

Hakkarainen on pyytänyt toimintaansa anteeksi ja luopunut perussuomalaisten 2. varapuheenjohtajan tehtävästä.

Lohela kertoi aiemmin pyytäneensä eduskuntaryhmiltä näkemyksiä siitä, tulisiko eduskunnasta pikkujoulupaikkana luopua kokonaan.

– Eduskuntaryhmien pikkujouluilla on perinteensä, mutta jos käytös ei ole sitä mitä sen eduskunnassa kuuluisi kaikissa olosuhteissa olla, on perinnettäkin tarkasteltava uudelleen.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot