Mainos
Mainos

Halla-aho: Suomen tulisi erota EU:sta ja eurosta

Europarlamentaarikko Jussi Halla-aho sanoo jatkavansa näillä näkymin europarlamentissa, vaikka hänet valittaisiin perussuomalaisten puheenjohtajaksi. Halla-aho sanoi toimittajille Strasbourgissa, että hänen nousunsa ministeriksi voisi olla hankalaa, koska hallituskausi on jo puolivälissä.

Halla-aho kommentoi pyrkimistään puheenjohtajaksi tänään muutamille toimittajille EU-parlamentissa. Tätä ennen hän on kertonut asiasta vain eilen julkaisemassaan videossa.

Kysymykseen siitä, eikö puolueen johtaminen Keski-Euroopasta käsin olisi hankalaa, Halla-aho vastaa muistuttamalla, että näin on ollut ennenkin.

– Se onnistui varsin hyvin. Saimme erittäin huomattavan vaalivoiton vuonna 2011 eduskuntavaaleissa. 

Halla-ahon mukaan on olemassa useita argumentteja sitä vastaan, että hän ottaisi itselleen ministerinsalkun.

– Kaikki tietävät, että jos hyppää liikkuvaan junaan ja opettelee ministerinä olemista sellaisella sektorilla, jossa ei ole valmis ja välttämättä kaikkein paras asiantuntija, se on paukkujen hukkaamista.

Hän ei ota kantaa siihen, voisivatko perussuomalaiset ministerit jatkaa paikoillaan kauden loppuun.

– Ministerivalinnat, kuten myös hallitukseen osallistuminen, pitää ratkaista siltä pohjalta, mikä on perussuomalaisten tavoitteiden kannalta tarkoituksenmukaista.

Nato-jäsenyydelle ei edellytyksiä 

Halla-aho sanoo, että ajaisi aktiivisesti Suomen eroa eurosta ja koko EU:sta, jos hänet valitaan puheenjohtajaksi. 

Halla-ahon mukaan perussuomalaisten johtavat elimet päättäisivät, miten eroa edistettäisiin käytännössä. Pelkän selvityksen tekeminen ei riitä, hän sanoo.

– Poliittiset syyt varsinkin eurosta eroamiseen ovat aivan selkeät ja taloudellisetkin syyt ovat kohtuullisen selkeät. Kyllä tätä asiaa pitäisi ryhtyä ajamaan puolue-elimissä aktiivisesti.

Suomen Nato-jäsenyydelle ei Halla-ahon mielestä ole minkäänlaisia edellytyksiä, koska enemmistö kansasta on liittoutumista vastaan.

– En minä lähde kaivamaan itselleni kuoppaa politiikassa ajamalla sellaista asiaa, joka ei voi toteutua. Suomen olisi ollut järkevää liittyä Natoon 25 vuotta sitten.




Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot