Mainos
Mainos

Halla-aho lähtee kisaan perussuomalaisten puheenjohtajuudesta

Europarlamentaarikko Jussi Halla-aho lähtee perussuomalaisten puheenjohtajakisaan. Hänen oli määrä kertoa asiasta perussuomalaisten äänenkannattajan Suomen Uutisten verkkosivuilla, mutta se kuormittui pahoin ilmoitushetkellä.

Halla-ahon, 45, ehdolle lähtemisen vahvisti kansanedustaja Laura Huhtasaari Twitterissä. Huhtasaari jakoi Oikeamedia.com-sivuston uutisen aiheesta.

Halla-ahon ilmoituksen ehdolle lähtemisestä voi katsoa myös perussuomalaisten Youtube-kanavalta.

Puheenjohtajakilpaan ovat tähän mennessä ilmoittautuneet myös perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho sekä kansanedustajat Leena Meri ja Veera Ruoho. Pitkäaikainen puheenjohtaja Timo Soini ilmoitti viikko sitten sunnuntaina jättävänsä puheenjohtajan paikan kesällä.

Perussuomalaisten uusi puheenjohtaja valitaan kesäkuussa puoluekokouksessa Jyväskylässä. Uusi puheenjohtaja valitaan kahden äänestyskierroksen mallilla. Toiselle kierrokselle pääsee kaksi eniten ääniä saanutta ehdokasta.

Perussuomalaisten puoluekokouksissa ei ole monista muista puolueista poiketen erillisiä kokousedustajia, vaan kokous on avoin kaikille puolueen jäsenille. 

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot