Mainos
Mainos

Hallitukselle odotetusti luottamuslause

Hallitus sai tiistaina eduskunnalta odotetun luottamuslauseen äänestyksessä, joka päätti kristillisten aloitteesta tehdyn välikysymyksen käsittelyn. Luottamuslause hyväksyttiin äänin 134-48.

Hallituksen vastaisessa rintamassa olivat oppositiosta ne ryhmät, joiden kansanedustajia oli välikysymyksen allekirjoittajina. Punaista painoivat keskustan, kristillisten ja perussuomalaisten edustajat.

Nuorsuomalaisten kaksi läsnä ollutta kansanedustajaa äänesti tyhjää. Hallitus sai tukea oppositiosta kolmen äänen verran, kun vasemmistoryhmä kannatti luottamuslausetta.

Välikysymys koski hallituksen toimia kansalaisten ja yhteiskunnan turvallisuuden parantamiseksi. Siinä kannettiin huolta väkivaltarikosten määrän kasvusta ja turkistarhoihin kohdistuneesta vahingonteosta.

Viime viikolla käydyssä keskustelussa kiisteltiin mm. väkivaltarikoksista langetettavien rangaistusten ankaruudesta. Hallitus lupasi, ettei poliisin voimavaroja enää leikata.

Paavo Lipposen (sd.) laajapohjainen hallitus on selvittänyt toimikaudellaan jo kuusi välikysymysäänestystä.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme